HEIKKI KOSKI. Joskus on sanottu, että hyvä hallitus on sellainen, etteivät kansalaiset huomaa, kun heitä hallitaan. No, nyt on huomattu.
Media on viihdyttänyt lukijoita kyselemällä, onko työnsä päättävä Kataisen / Stubbin hallitus historian huonoin. Vastaan heti, että ei ole, ei lähelläkään, mutta jatkan saman tien, ettei hallituksia voi panna kevyellä tavalla järjestykseen, siinä määrin niiden tehtävien vaikeusaste on vaihdellut aikojen myötä.
On ollut itsenäisyytemme alkuajan lyhytikäisiä vähemmistöhallituksia, raskaan sota-ajan hallituksia, virkamieshallituksia tasoittamassa puolueiden pääsyä sovintoon, hyvin erilaisia hallituksia hyvin erilaisina aikoina. Vielä 1970-luvulla hallitusten siihenastinen keski-ikä oli vain yksi vuosi. Voiko hallitusta pitää työssään onnistuneena, jos se hallitsee vain neljänneksen eduskuntakaudesta, jos sitäkään? Tai jos se kulkee kassakriisistä toiseen joutuen siirtämään maksujaan, kuten kävi toisinaan 1950- ja 1960-luvuilla?
Jotkut pitkään politiikassa tai valtionhallinnossa toimineet ovat kuitenkin rohjenneet verrata nykyistä hallitusta ja sen kompurointia ainakin Martti Miettusen ns. hätätilahallitukseen (1975-76), Harri Holkerin sinipunahallitukseen (1987-91) ja nykyhallituksen edeltäjään Matti Vanhasen / Mari Kiviniemen toiseen hallitukseen.
Miettusen hätätilahallitus rämpi koko lyhyen toimintakautensa kriisistä toiseen. Helsingin Sanomien pilapiirtäjä Kari kuvasi ongelmaa piirtämällä kaikessa vastaan haraavat kommunistit tarrautumassa uppoavan laivan mastoon. Teksti kuului jotenkin näin: ”Rotat eivät jätä hukkuvaa laivaa.” Ulospäin välittyi kuva riitelyn myötä toimintakyvyttömästä hallituksesta.
Holkerin sinipunahallitus omaksui iskulauseekseen sanat ”hallittu rakennemuutos”. Silloinenkin rakennemuutos jäi vaatimattomaksi. Ei hallitus kuitenkaan varsinaisesti epäonnistunut kuin aivan loppuvaiheessa, kun päähallituspuolueet kokoomus ja sosiaalidemokraatit kasvattivat opposition tuella eduskuntavaiheessa kilvan valtion menoja. Siihen puuhaan osallistui innokkaasti kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Iiro Viinanen, joka seuraavan hallituksen valtiovarainministerinä löysi kaiken tämän edestään.
En nyt oikein muista, mistä Vanhasen toista hallitusta erityisesti syytetään. Joka tapauksessa silloinen aika oli huomattavasti helpompi kuin nykyhallituksen alku. Ei ollut Euroopan talouskriisiä Kreikkoineen, johon tilanteeseen nuoret ja kokemattomat ministerit joutuivat heti sukeltamaan. Ei ollut myöskään ideologisesti näin laaja-alaista hallitusta, mutta toisaalta: onnistuihan Paavo Lipposen yhtä laajan pohjan omaava ensimmäinen hallitus nostamaan Suomen laman jäljiltä.
Jos jonkin johtopäätöksen tekisi, niin pääministerin ei pitäisi jättää hallitustaan kesken kauden, ellei koko hallitus ole eroamassa. Ei, vaikka hallitustaival olisi kuinka raskas tahansa ja vaikka edessä siintelisi kuinka houkutteleva tehtävä tahansa. Sekä Matti Vanhasen että Jyrki Kataisen lähdöt kesken hallituskauden saattoivat heidän seuraajansa Mari Kiviniemen ja Aleksander Stubbin kohtuuttomien paineiden alle.
Henkilökohtaisesti olen iloinen, ettei Keijo Liinamaan virkamieshallitusta (1975) ole näissä hyvien ja huonojen hallitusten viihdevertailuissa mainittu kummassakaan päässä. Ei, vaikka sen aikana työttömyys oli 3,5 prosenttia, jonka tuloksena presidentti Urho Kekkonen runnasi Martti Miettusen hätätilahallituksen työttömyyttä torjumaan.
Mitähän Kekkonen sanoisi nykyisestä 10 prosentin työttömyydestä?
Kirjoittaja on hallintotieteiden tohtori.
