Kouluruoka maistuu etenkin maanantaisin

0

Keskuskeittiössä porisi iso kattilallinen broilerikasviskeittoa. Koulujen ruokalistoilla on kahdeksan viikon sykli.

Salossakin on havaittu, että etenkin maanantaisin koululaisille maistuu ruoka. Salon ravitsemus- ja puhtaanapitopalveluiden esimies Anu Sorvari-Happonen kertoo, että ilmiö on tuttu koulukeittiöiden palvelutyössä oleville sekä opettajille ja rehtoreille.

– Syitä on pohdittu, mutta vaikea siitä on tarkempia lausuntoja antaa. Voi olla, ettei kaikissa kodeissa ole lauantaina tai sunnuntaina tarjolla lämmintä ruokaa, Sorvari-Happonen sanoo.

Tilanteeseen voi vaikuttaa myös maanantain ruokalista, johon sijoitetaan tarkoituksellisesti suosittuja jauheliha-, kana- ja kalkkunaruokia.

Maanantainen muuta viikkoa kovempi ruokahalu on noteerattu muuallakin kuin Salossa. Iltalehden artikkelin (24.3.2015) mukaan ainakin Tampereella, Vaasassa ja pääkaupunkiseudulla kouluruokavastaavat ovat havainneet saman ilmiön.

Lue lisää 8.4.2015 lehdestä