Pertti Hemmilällä Salon seudun suurin vaalibudjetti

0

Salon seudun kansanedustajaehdokkaiden panostukset vaaleihin vaihtelevat nollasta kymmeniin tuhansiin euroihin. Rahaa käyttävät runsaasti sekä istuvat kansanedustajat että heidän kilpailijansa.

Salolaisen kansanedustajan Pertti Hemmilän (kok.) eduskuntavaalibudjetti on Salon Seudun Sanomien kyselyn mukaan  seudun suurin. Hemmilä ilmoitti käyttävänsä kampanjaan 50 000 euroa. Oikeusministeriölle tekemänsä vaalirahoitusilmoituksen mukaan hän käytti viime eduskuntavaaleissa lähes 57 000 euroa.

Muutkin seudun kokoomusehdokkaat kuluttavat eduskuntavaaleihin kymmeniä tuhansia euroja.
Salolaisen Annika Viitasen budjetti on 35 000 euron suuruinen, ja niinikään salolainen Juhani Nummentalo ilmoittaa käyttävänsä vähintään 30 000 euroa.

Nummentalon ja Viitasen kuntavaalibudjetitkin olivat muita suurempia: Nummentalon 12 000 ja Viitasen 5 500 euroa.

Hemmilän tavoin Salon seudun kansanedustajat kampanjoivat suuremmilla summilla kuin ehdokkaat yleensä. Esimerkiksi kolmannelle kaudelle pyrkivän salolaisen Katja Taimelan (sd.) budjetti on 20 000 euroa.

Ensimmäistä kertaa eduskuntaan yrittävän somerolaisen Jani Kurvisen (kesk.) vaalibudjetti on 40 000 euroa. Se on niin Salon seudun kuin Varsinais-Suomen suurimpia.