JUSSI LASSILA. Sosiologian suuriin nimiin lukeutuvat Ulrich Beck ja Anthony Giddens hahmottelivat 1980-luvulla niin sanotun riskiyhteiskunnan käsitettä, jolla voisi kuvata modernia yhteiskuntaa. Modernia maailmaamme leimaa taipumuksemme helpottaa eloamme uusin keksinnöin, joka on ajan saatossa johtanut yhä monimutkaisempaan keskinäisriippuvuuksien maailmaan.
Riskiyhteiskunnasta voidaan puhua siinä vaiheessa, kun havahduimme elämäämme helpottavien pyrkimysten tarkoittamattomiin ja ennakoimattomiin seurauksiin. Ympäristöongelmat ovat tästä havahduttavin todiste. Ihmiskunnan kehitys ja meitä palvelemaan luodut härvelit ovat kääntyneet osittain meitä vastaan.
Riskiyhteiskunnassa elo tarkoittaa siis sitä, että olemme jollain tasolla tietoisia riskeistä, joita elämämme ratkaisut ja keksinnöt meille tuottavat. Pyrimme luonnollisesti huomioimaan nämä riskit, mutta ratkaisut niihin voivat puolestaan aikojen saatossa muodostua uusiksi riskeiksi.
Moderni ilmailu on mitä erinomaisin esimerkki riskiyhteiskunnan arjesta. Tämän päivän lentokoneet vievät ihmiset luotettavammin perille kuin vaikkapa auto tai polkupyörä, puhumattakaan nopeudesta ja etäisyyksistä, joita lentokoneilla taitetaan. Vähänkään pidemmillä matkoilla lentäminen on kaiken lisäksi usein edullisin matkustustapa.
Lentämisen turvallisuuteen ja turvallistumiseen on vaikuttanut laajalti tietoisuus siihen liittyvistä riskeistä. Likimain jokaista maailman miljoonista päivittäisistä lennoista kontrolloidaan lukemattomin rutiinein, joilla laitteiden kunto tarkastetaan ja varmistetaan erilaisin varajärjestelyin, jos ongelmia ilmenee.
World Trade Centerin terrori-iskujen jälkeen tietoisuus riskeistä suuntautui ennen kaikkea ulkopuolisiin inhimillisiin tekijöihin, ja sen on saanut kokea jokainen lentokenttien turvatarkastuksissa jonottava. Myös takavuosikymmenten tilauslentojen tapa päästää kiinnostuneet vilkaisemaan lentokoneen ohjaamoon lennon aikana oli nyt historiaa.
Koska olemme onnistuneet hallitsemaan verrattain menestyksekkäästi lentämisen riskit ja siitä on tullut kiinteä osa modernia yhteiskuntaa, eteen tulevat harvat lento-onnettomuudet koskettavat aina. Uhreja tulee yleensä paljon ja eloonjääneitä ei juurikaan. Kun onnettomuus tapahtuu lentoetäisyyksien näkökulmasta kotikulmilla, Euroopassa, järkytys on vielä suurempi.
Riippumatta siitä, saadaanko lopullista totuutta koskaan selville Germanwingsin onnettomuudesta, riskiyhteiskunnan näkökulmasta käsissämme on aiemman riskinhallintametodin konkreettinen muuttuminen uudeksi riskiksi. Tämän kiteytti hienosti Liikenteen turvallisuusviraston ilmailujohtaja Pekka Henttu: ”eilispäivän ratkaisu on tuottanut tämän päivän ongelmat.” Toisin sanoen, syyskuun 2001 jälkeen riski itsemurhaterroristeista pakotti kehittämään monimutkaisen ohjaamon turvaoven, joka muuttui Ranskan Alpeilla riskiksi mieleltään järkkyneen miehistön mahdollisista tuhoaikeista.
Riskiyhteiskunnasta emme pääse eroon, eikä varmaan ole tarkoituskaan. Kaipuumme turvallisuuteen velvoittaa meitä miettimään uusia ratkaisuja keksintöjemme haittavaikutuksiin, vaikka emme voi nähdä ennakolta kaikkia näiden ratkaisujen mahdollisia uusia riskejä.
Sikäli kun tämä haittavaikutus on tavalla tai toisella ihminen itse, ei meille jää muuta kuin kehittää luottamustamme välillämme. Se antanee jatkossakin syyn uskoa, että tämä oli harvinainen poikkeustapaus. Riskistä olemme nyt vaan valitettavasti tietoisia.
Kirjoittaja on tutkija Aleksanteri-instituutissa.
