Ruuan hinnan halpeneminen jo ohi

0

Kuluttaja on saanut nauttia ruuan hintojen halpenemisesta. Pellervon taloudellisen tutkimuskeskuksen (PTT) mukaan ruokakori maksaa nyt noin kolme prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Hintojen halpeneminen on jatkunut viime vuoden keväästä lähtien.
Viime kuukausina ruuan hinta nousi otsikoihin, kun suuret päivittäiskaupan ketjut kilvan laskivat elintarvikkeidensa hintoja. Samalla kiristynyt hintakilpailu on heikentänyt ruuan tuottajien saamia palkkioita.

HALPENEVAN ruuan aika on PTT:n ennusteen mukaan päättymässä. Tutkimuslaitos arvioi, että ruokakorin hinta pysyy koko loppuvuoden edullisempana kuin viime vuonna. Loppuvuonna hinnat voivat kuitenkin jo kääntyä nousuun. Ensi vuonna elintarvikkeet kallistuvat PTT:n mukaan 0,7 prosentilla.
Halvempi ruoka on auttanut kuluttajia vaikeassa talouden tilanteessa. Vaikka hintojen alennukset eivät olleet kovin suuria, tuntuu pienikin alennus koko vuoden ruokalaskuissa.
Suhdanteet näkyvät myös kuluttajien ostopäätöksissä. Hyvinä aikoina ostoskoriin poimitaan kalliita elintarvikkeita, ja kireinä aikoina ostetaan halvempia tuotteita.

SIINÄ missä kuluttaja kiittää ruokakorin halpenemisesta, joutuu tuottaja kiristämään vyötä entistä tiukemmalle. PTT:n mukaan maatalouden yrittäjätulo laskee tänä vuonna, ja tilannetta vaikeuttavat tukien lasku maatalouspolitiikan uudistusten myötä.
Erityisen koville maatalouden myllytyksessä ovat joutuneet sianlihan tuottajat ja maitotilat. Sen sijaan siipikarjatiloilla näyttäisi menevän hieman paremmin.

MAITOKIINTIÖIDEN poistuminen voi tuoda uusia ongelmia suomalaisille maitotiloille. Noin 30 vuotta vanhat EU:n maitokiintiöt poistuivat huhtikuun alussa. Kun kasvua ei enää rajoita mikään, maidontuotanto voi keskittyä halvemman tuotannon maihin tai alueille, joissa ympäristörajoitukset ovat löyhempiä.
PTT ei odota suuria mullistuksia, koska maitotuotteiden kysyntä ei ole kasvussa. Suurempana ongelmana kotimaisille maitotiloille tutkimuslaitos näkee Venäjän pakotteet.
Edellytykset omalle elintarviketuotannolle pitää turvata jatkossakin. Puhdas ja laadukas kotimainen ruoka on myös kuluttajan etu.