Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona. Perinteisesti tämä on ajankohta, joka nostaa vaalikuumeen entistä korkeampiin lukemiin.
Näin näyttää käyvän myös tällä kertaa. Varsinainen vaalipäivä on jo reilun viikon päästä sunnuntaina, ja ehdokkaat kiertelevät ahkerasti toreilla ja kauppakeskuksissa keskustelemassa äänestäjien kanssa.
Ainakaan vaisuudesta ja värittömyydestä ei näitä vaaleja voi syyttää. Sanomalehdissä on runsaasti ilmoituksia, teiden varsille ja kärryjen kylkiin on tuotu entistä enemmän vaalijulisteita ja ehdokkaat kulkevat tosissaan kansalaisia tapaamassa. Monet ehdokkaat käyvät kampanjaa myös sosiaalisessa mediassa.
JÄNNITYSTÄ lisää epävarmojen äänestäjien osuuden kasvu. Aiemmin äänestäjät olivat hyvin puolueuskollisia, eikä kantaa helposti vaihdettu vaikka oman puolueen toiminta olisikin ollut pettymys. Jos oikein harmitti, saatettiin jättää äänestämättä.
Nyt äänestäjä voi helposti vaihtaa puoluetta. Ei ehkä ihan äärilaidasta toiseen, mutta aika helposti esimerkiksi neljän suurimman puolueen välillä.
Äänestäjien liikkuvuus kertoo yhtäältä siitä, että puolueet ovat lähentyneet toisiaan eivätkä ideologiset erot ole enää niin suuria kuin menneinä vuosikymmeninä. Toisaalta liikkuvuus kertoo siitä, että äänestäjät tekevät ratkaisunsa vasta viime päivinä ajankohtaisten asiapainotusten perusteella.
KREIKAN tilanne ei tällä kertaa näyttäisi vaikuttavan voimakkaasti vaalitulokseen. Kreikan pitäisi tänään maksaa 450 miljoonan euron lainaerä kansainväliselle valuuttarahasto IMF:lle. Jos rahoja ei kuulu, seuraukset todennäköisesti siirtyvät vaalien yli.
Tällä kertaa puolueilla ei ole suuria eroja Kreikan tukemisessa. Yksikään puolue ei ole valmis avokätisesti tukemaan Kreikkaa ilman, että maa noudattaa sille asetettuja talousehtoja.
VAALITULOS ratkaistaan vasta varsinaisena vaalipäivänä. Omasta kannastaan epävarmoja äänestäjiä on vielä niin paljon, että viimeinen viikko on ratkaiseva. Puolueiden ja ehdokkaiden kannattaa siis käydä kampanja loppuun saakka.
Ehdokkaiden ahkera kiertäminen maakunnissa ja kaupungeissa on hyvä tapa kohdata äänestäjät ja kuunnella heidän toiveitaan. Yhteyttä kannattaa pitää myös vaalien jälkeen.