Brandtin valokuvanäyttely rikkoi Salossa ennätykset

0
DSC_0112
Nick Brandtin valokuvat lähtivät maanantaina iltapäivällä Salosta kohti Tukholmaa. Pakattujen valokuvien – kuvassa vain osa pakkauksista – äärellä museomestari Simo Suni sekä museoassistentit Lea Jansen ja Mia Erpi.

Nick Brandtin sunnuntaina Salon taidemuseossa päättynyt This Earth, A Shadow Falls -valokuvanäyttely rikkoi ennätyksiä. Itä-Afrikan ainutlaatuista villieläinluontoa esitelleet mustavalkokuvat näki Salossa peräti 32 236 katsojaa.
Samalla ylitettiin jo nyt komeasti yhden vuoden näyttelyissä kävijöiden ennätys. Parhaimmillaan Veturitallissa on käynyt yhden vuoden aikana aiemmin 25 500 vierasta. Tämä tapahtui vuonna 2003, jolloin taidemuseossa oli muun muassa esillä aiemman yleisöennätyksen tehneen Kaj Stenvallin ankka-aiheinen näyttely.
Brandtin suurikokoiset valokuvat lähtivät jo maanantaina kohti Tukholmaa, jossa uusi näyttely avataan laajennettuna loppuviikosta. Salossa oli esillä runsaat 60 suurikokoista eläinaiheista valokuvaa.
Brandtin näyttelyn yhteydessä Veturitallin tornissa oli ruotsalainen luontokuvaaja Mats Anderssonin studionäyttely Intimations. Seuraavaksi Salon taidemuseossa avautuu kuluvan kuun lopulla taidemaalari Leena Luostarisen (1949-2013) muistonäyttely Kaukainen rakkaus.