Ota kantaa kalatalousohjelmaan

0
Kalatalousohjelmaan voi nyt ottaa kantaa.

Jokaisella on nyt mahdollisuus kertoa näkemyksensä Saaristomeren kalatalousohjelmasta. I samma båt – samassa veneessä Leader-ryhmän yhteydessä toimiva kalatalouden toimintaryhmä järjestää avoimia yleisötilaisuuksia asiasta.

Salon seudun tilaisuudet järjestetään tiistaina 26.5. Taalintehtaalla (kello 16-16.45) ja Särkisalon Niksaaressa (kello 18-20). Lisäksi tilaisuudet järjestetään Paraisilla ja Naantalissa. Tilaisuuksissa voi tutustua toimintaryhmälle työstettyyn strategiaan, tehdä kysymyksiä ja tuoda esiin omia mielipiteitä.

Kesäkuussa päivitetty strategiaversio lähtee Maa- ja metsätalousministeriöön. Strategian pohjalta lähdetään toteuttamaan kehittämistoimintaa vuosina 2015-2020. Kehittämistoiminta toteutuu pitkälti paikallisten hankkeiden avulla.

Rahoitus strategian toteuttamiseen tulee Euroopan Meri- ja kalatalousrahastosta sekä alueen neljältätoista kunnalta.