VESA JAAKOLA. Aina kun kansojen välillä tapahtuu jotakin ikävää, sepitellään vähintään kaksi erilaista kertomusta tapahtumain syistä, kulusta ja seurauksista. Erilaiset kertomukset jäävät rasittamaan valtioiden välisiä suhteita, myös historiaan.
Räikeimpiä esimerkkejä tästä ovat israelilaisten ja palestiinalaisten kertomukset tapahtumista alueella viime vuosisadalla, samoin Kiinan ja Japanin historioitsijoiden esitykset maiden suhteista 1900-luvulla. Työmaassani Libanonissa sisällissodan jälkeen eri osapuolet kertovat niin monta vastakkaista tarinaa tapahtuneesta, ettei yhtäkään yhteistä historian koulukirjaa ole pystytty laatimaan.
Toisistaan poikkeavilla ja totuutta peittelevillä kertomuksilla on kahtalaisia vaikutuksia valtiosuhteisiin. Ne pilaavat suhteita rauhankin aikana. Pahimmillaan ne ruokkivat uusia selkkauksia ja sotia osapuolten välille.
Historiaa vääristävillä kertomuksilla oli oma osuutensa Jugoslavian hajotussotiin 1990-luvulla. Totuutta peittelevä historiankirjoitus ruokkii Intian ja Pakistanin jännittyneitä suhteita. Samasta syystä Turkin ja Armenian suhteet ovat pysyneet kylminä.
Parhaassa historiantutkimuksessa pyritään selvittämään puolueettomasti, mitä tapahtui todella. Valtiosuhteita tutkittaessa hyvä historioitsija ei asetu kenenkään puolelle. Hän etsii vain totuutta.
Tällaisia historian tutkijoita tarvittaisiin myös rauhan välityksen ja turvaamiseen, selkkausten torjunnasta puhumattakaan. Aseriisunnassakin uudenlaista toimintaa olisi puhdistaa historiaa lyömäaseen roolista.
Äskettäin Helsingissä Historian ystävien liitto tarttuikin rohkeasti härkää sarvista. Perustettiin Historioitsijat ilman rajoja -yhdistys. Se on tarkoitettu kansainväliseksi verkostoksi, josta eri maiden historiantutkijat voivat tarjota puolueetonta asiantuntemusta ja apua rauhanvälityksessä.
Yhdistys on perustettu todelliseen tarpeeseen ja ansaitsee laajan tuen. Sen toiminnasta voi tulla arvokas lisä myös kansainväliseen toimintaamme.
Alan toiminnan yhtenä tavoitteena voisi olla kansainvälisten totuuskomissioiden perustaminen, jos selkkausten osapuolet niin haluaisivat. Kansallisista totuuskomissioista on ollut apua ja hyötyä muutamissa maissa niiden sisäisten selkkausten sovittelussa ja jälkipuinnissa, ei vähiten Etelä-Afrikassa.
Puolueettomalla tutkimuksella olisi työsarkaa myös Suomen lähihistoriassa. Suomen ja Neuvostoliiton menneisyydessä kipukohtia ovat yhä viime sotien alkaminen ja muut tapahtumat Mainilan laukauksineen ja Saksa-yhteyksineen. Tiedetäänkö Suomen kansalaissodastakaan kaikki olennaiset asiat?
Poliittinen historia on vaikea tutkimusala, niin sisä- kuin ulkopolitiikan osalta. Yhtenä ongelmana on, että sitä kirjoittavat paljolti voittajat. Heidän kertomuksillaan on taipumus jäädä ainoaksi totuudeksi. Hävinneiden kertomukset syrjäytyvät. Sodissa kuolleet eivät kirjoita historiaa. Adolf Hitlerinkin muistelmiksi jäi vain nuoruusajan kirjansa Mein Kampf.
Kirjoittaja on diplomaatti.
