Suomusjärvellä mutkitteleva muutaman kilometrin pituinen hiekkatie oli aikoinaan kuuluisa mökkitie. Se oli jopa niin kuuluisa, että ihmisiä kävi tiellä ihan vain nimekkäiden lomailijoiden vuoksi uteliaisuuttaan.
Tien varrella lomaili Suomen pitkäaikaisin presidentti Urho Kekkonen, mistä myös tie on saanut nimensä Kekkosentie. Kekkoset saivat mökin lahjaksi jo 1950-luvun alussa, kun Urho Kekkonen oli maalaisliittolainen pääministeri.
Kuuluisan lomalaisen vieressä mökkeili myös toinen tunnettu henkilö, Ahti Karjalainen. Hän oli maalaisliittolainen ja keskustapuoluelainen poliitikko, kahden hallituksen pääministeri sekä pitkäaikainen ulkoministeri.
Kekkosentien varrelle liittyy myös monta muuta tarinaa, mikä on innoittanut Suomusjärvi-Seuran kokoamaan tiestä opaskirjasta. Tiellä järjestetään kesällä myös opastettuja kävelyjä.
Opastetut kävelyt Kekkosentiellä alkavat juhannuksen jälkeen. Kävelyjä on kesän mittaan kolme tiistai-iltaisin.
Ensimmäinen kävely on 30.6. kello 18. Seuraavat ovat 14.7. ja 28.7. samaan kellonaikaan.