KAISA HÄKKINEN. Oli yksi parhaista juhannuksista miesmuistiin! Näin totesivat tyytyväiset juhannusvieraat hyvästejä huiskutellessaan. Vieraat eivät oikeastaan olleet vieraita vaan omaa väkeä: lapset perheineen, sisaruksia ja heidän perheenjäseniään, siis tuttua joukkoa, jonka kesken ei tarvitse eikä voikaan esittää mitään muuta kuin todellisuudessa on.
Säiden puolesta juhannus ei ollut mikään menestys. Uimaveden lämpö oli hätäisesti 16 astetta, ja lisää vettä tuli taivaalta. Yöllä ei onneksi satanut, joten osa juhlakansasta saattoi yöpyä teltoissa. Sen sijaan ateriointi ja muu oleskelu oli osittain siirrettävä sisätiloihin. Syödessä muisteltiin edellistä juhannusta, joka oli ollut muuten hyvin samanlainen, mutta huomattavasti kylmempi. Rakeitakin tuli niin runsaasti, että niistä sai tehtyä pienenpuoleisen lumiukon.
Käyttöön otettiin joulunviettomalli. Kaivettiin esiin lautapelit ja pelikortit. Kun paikalla oli parikymmentä henkeä, saatiin kokoon monenlaisia joukkueita, ja lisäksi riitti kannustavaa yleisöä. Kun sade välillä hellitti, väki kirmasi pihalle pelaamaan jalkapalloa tai käyskentelemään luonnossa. Mukavaa tekemistä riitti kaikille. Loppuarvostelmissa ei siis ollut tippaakaan ironiaa.
Omasta lapsuudestani muistan parhaiten ne juhannukset, joita vietettiin vaarin kesämökillä silloisen Kouvolan kauppalan lähellä paikassa, jossa nykyään on Tykkimäen huvipuisto. Juhannuksessa parasta oli se, että paikalla oli paljon sukulaisia ja kaikki olivat iloisella mielellä. Sitä en muista, mitä kenelläkin oli päällään ja mitä syötiin, mutta se on jäänyt mieleen, että lapsille tuotiin korillinen värikkäitä limonadipulloja. Se oli juhlaa 1950-luvulla. Juhannuskokosta tehtiin niin iso ja komea, että kohta sytyttämisen jälkeen oli pakko ryhtyä sammuttamaan.
Muistia koskevat tutkimukset osoittavat, ettei ihminen muista asioita juuri sellaisina kuin ne todellisuudessa olivat. Hän rakentaa muistikuviaan jälkeenpäin ja yhdistelee niihin uusia aineksia. Monet ”lapsuusmuistot” perustuvat vanhempien kertomuksiin tai vanhoihin valokuviin. Ihminen voi eläytyä myös lehdistä ja kirjoista lukemiinsa tapauksiin ja muilta kuultuihin kertomuksiin ja alkaa pitää niitä omina muistoinaan. Näin hän saattaa uskoa kokeneensa jotakin sellaista, mikä on todellisuudessa tapahtunut jollekulle muulle.
Ennen juhannusta myydyimpien kirjojen joukkoon nousivat aikuisten värityskirjat. Pikkutarkkoja kuvioita värittämällä on tarkoitus syventyä itseensä ja tavoittaa mielenrauha. Samaan tulokseen voisi luultavasti päästä harventamalla porkkanapenkkiä tai tekemällä käsitöitä, mutta tärkeä ero on puuhiin liittyvissä mielikuvissa. Kasvimaan perkaus ja ristipistojen opettelu olivat lapsuusaikana monille ikävää pakkotyötä. Sen sijan värittäminen oli vapaa-ajan leikkiä. Näihin muistoihin moni haluaa nyt palata tekemällä mindfulness-harjoituksia värityskirjan ääressä.
Aika kultaa muistot. Uudet tutkimukset todistavat sen, että muistikuvat muuttuvat ajan myötä. Toisaalta tiedetään, ettei ihminen muista pelkästään hyviä asioita. Ikäviä tapahtumia hän saattaa paisutella mielessään pahemmiksi kuin ne todellisuudessa olivatkaan ja kärsiä asioista, joita ei muista kukaan muu kuin hän itse ja hänkin väärin. Jos ihminen jätetään yksin itsensä kanssa liian pitkäksi aikaa, hän on vaarassa eksyä oman mielensä syövereihin. Ystävien ja sukulaisten kollektiivinen muisti auttaa muistamaan ja ymmärtämään sen, mikä on todella tärkeää.
Kirjoittaja on Turun yliopiston suomen kielen professori.
