RAUNO SAARI. Juha Sipilän hallitus on tuskin päässyt jaloilleen, kun se on jo törmännyt protesteihin. Lastentarhanopettajat ovat reklamoineet ryhmäkoosta, opiskelijat ja kuntoutusyhtymät määrärahoista, ahvenanmaalainen laivayhtiö uhkaa muutolla Ruotsiin ja pari ammattiliittoa on osoittanut piittaamattomuutensa Suomen tilanteesta.
Näin on tapahtunut, vaikka mitään ei ole vielä edes tehty. Kyse on ollut kaavailluista säästöistä, joiden toteutus on vielä aivan herrassa. Vasta syyskuun budjettiriihi kertoo, miten päättäväisesti hallitus toimii ja ohjelmaansa noudattaa, vai jatketaanko vielä hetki Vanhasen ja Kataisen hallitusten viitoittamalla tiellä.
Säästöt ovat osa talouden tasapainotusta. Niitä tarvitaan korjausliikkeessä, mutta ne eivät ole keskeisiä, kun luodaan kansalaisille vakaata ja kestävää pohjaa tulevien vuosien elämälle. Hallinto- ja palvelurakenteiden muutoksista, joita tarvitaan, ei ole sote-uudistusta lukuunottamatta vielä kuultu.
Soteen ladatut suuret odotukset tuskin toteutuvat sen paremmin ajateltujen säästöjen kuin toteutuksen aikataulujen osalta. Hallituksen byrokratia- ja normitalkootkin alkavat perin huonosti, jos niiden tuloksena suurin muutos on kolmas uusi hallintotaso. Viimeisten neljän vuoden luulisi opettaneen, että uudistukset eivät etene vain latvasta tyveen yritettäessä. Suomen nykyinen vaikea tilanne tuskin myöskään korjaantuu ilman laajaa yli vaalikausien ulottuvaa parlamentaarista yhteisymmärrystä.
Vaalien alla vannottiin työ, työn ja taas työn nimiin. Työtä piti syntymän, kun vain ulkomaankauppaa lisätään. Kilpailukykyä haetaan nyt työn määrää lisäämällä tai hintaa pudottamalla. Siihen ajatukset näyttävät jämähtävän.
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) tilasi ja sai kevään alussa ex-pääministeri Paavo Lipposelta konsulttiselvityksen pohjoisten alueitten mahdollisuuksista. Raportin ajatukset eivät ole tyystin uusia. Niitä markkinoitiin jo Lipposen toisen hallituksen aikana 2000-luvun alussa yhteistyömallina erityisesti Norjan, mutta myös koko pohjolan ja Venäjän kanssa. Puhuttiin Pohjoisesta ulottuvuudesta.
Euroopan unionilta puuttuu yhä visio ja näkemys siitä, miten pohjoisten alueiden suuria mahdollisuuksia voitaisiin kestävällä tavalla hyödyntää. EU on kyllä käyttänyt 1,2 miljardia euroa pohjoisen ympäristön havainnointiin ja erityisesti ilmastonmuutoksen tutkimiseen. Mutta siinä kaikki.
Kyseessä ovat kuitenkin maailman suurimmat käyttämättömät öljy- ja kaasuvarat ja Venäjän osalla vielä suuret malmi- ja metsävarat. Tähän toimintaan Suomella olisi tarjota tarvittavaa erikoisosaamista, koulutettua työvoimaa ja valmista pohjoista infraa niin työntekijöille kuin näiden perheille ajatellen minkä kaltaista kansainvälistä yhteistyötä tahansa.
Kun Suomessa on pohjoisen kehittämismahdollisuuksia ja työllisyyttä ajateltu hiljaisuuden vallitessa jo kolmen hallitus- ja eduskuntakauden ajan, olisiko nyt mahdollista, että Sipilän hallitus työn ja ulkomaankaupan nimissä ja ay-liikkeen tuella tekisi asialle jotain, EU:n keskeistä roolia unohtamatta.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva entinen maaherra.
