Salon seurakunnan yt-neuvotteluissa yritetään välttää irtisanomisia

0
Halikon kirkko

Salon seurakunta aloittaa yt-neuvottelut. Elokuussa käynnistyvissä neuvotteluissa haetaan 500 000 euron vähennystä henkilöstömenoihin. Tavoitteeseen pyritään kirkkoneuvoston päätöksen mukaan ilman lomautuksia ja irtisanomisia.

– Säästöä haetaan ennen kaikkea luonnollisen poistuman eli eläköitymisten kautta. Niistä saataneen yhdessä muutamien pienten purojen kanssa kokoon puoli miljoonaa euroa, sanoo seurakunnan talousjohtaja Marjut Eriksson.

Säästötavoite on noin seitsemän prosenttia seurakunnan 6,9 miljoonan euron henkilöstömenoista. Erikssonin mukaan menoja yritetään vähentää hallitusti ja pehmeästi niin, että muutokset eivät näy seurakuntalaisille.

– Alueiden ja työalojen yhteistyötä pitää lisätä niin, että esimerkiksi kaikki jumalanpalvelukset, leirit ja muut tapahtumat eivät ole samaan aikaan.

Henkilöstömenojen leikkaamiseen on päädytty lähinnä siksi, että seurakunnan tulot ovat pienentyneet. Käyttömenot ovat vuodessa miljoona euroa suuremmat kuin verotulot. Palveluhintojen nosto ei ole tuonut lisää rahaa, ja vaikka veroprosenttia on nostettu, verotulot ovat vähentyneet.Halikon kirkko