Bussikuski Jani Laine on Vuoden positiivisin salolainen

0
Bussikuljettaja Jani Laine valittiin Vuoden positiivisimmaksi salolaiseksi. Laine kiitti kovin jokaista äänestänyttä.
Bussikuljettaja Jani Laine valittiin Vuoden positiivisimmaksi salolaiseksi. Laine kiitti kovin jokaista äänestänyttä.

Bussikuski Jani Laine valittiin Vuoden 2015 positiivisimmaksi salolaiseksi. Tämän vuoden kilpailun voittaja julistettiin Salon iltatorilla yleisön edessä.

Laine tuli tunnetuksi niin Salossa kuin maailmallakin pikavuorobussistaan, jolla hän lähti neljä vuotta kestäneelle maailmanympärysmatkalle. Matka oli bussikuskin toteutunut unelma.

Positiivisimman salolaisen äänestys aktivoi ennätysmäärän äänestäjiä – ääniä jätettiin yhteensä 2 137. Voittaja keräsi potista yli kolmasosan.

– Jani toteutti sekä oman että monen muun unelman. Häneen samastuttiin ja hänen matkaansa seurattiin ympäri Suomen. Se oli upea tempaus, hehkuttaa Salon Nuorkauppakamarin Raidi Rannama.

Laine oli otettu myönnetystä tunnustuksesta.

– On siistiä, että olen vaikuttanut positiivisesti johonkin.