Hetken taltioiminen on helpompaa kuin koskaan

0

TUULIKKI ROMU. Ihmisellä kertyy aina kaikenlaisia hommia, jotka ajattelee tekevänsä kesälomalla, silloin kun on aikaa. Varmaa on, että kyseisen listan asioista alle puolet tulee oikeasti tehtyä loman aikana. Itse suunnittelin viime kesänä tilaavani valokuvia, sillä jo monen vuoden valokuvat olivat jääneet tietokoneelle lojumaan. Sain sitten lopulta tilattua kuvat tällä viikolla – siis rutkasti myöhässä, niin kuin kesähommille tapaa käydä.

 

Tällä hetkellä otetaan moninkertaisesti enemmän valokuvia kuin koskaan ennen. Viime vuonna ihmiskunta otti yhden arvion mukaan lähes 900 miljardia valokuvaa, mikä on käsittämättömän suuri määrä. Määrä on noussut räjähdysmäisesti viime vuosina älypuhelinten yleistyttyä ja tulee yhä nousemaan.

Valokuvista on myös iloa eri tavalla kuin ennen. Filmikameroiden aikaan valokuvista nautittiin vasta paljon kuvan ottamisen jälkeen, kun oli kehityttänyt filmin. Ja se taas tapahtui usein vasta viikkoja tai kuukausia myöhemmin, kun filmirulla tuli täyteen. Sitten kun ne hartaudella odotetut kuvat saapuivat, ne laitettiin usein heti albumiin ja esiteltiin sitten sukulaisille ja ystäville.

Digikameroiden yleistyminen 2000-luvulla muutti valokuvauskokemuksen. Kuvia pystyi ottamaan paljon enemmän, sillä filmiä ei tarvinnut säästellä. Kuvat myös näki heti kameran näytöltä. Siitä niitä pystyi heti näyttämään kuvissa olleille ihmisille – ja sitten poistaa ne kuvat, joissa kuvatut väittivät esiintyvänsä epäedullisessa valossa. Myös valokuvausliikkeessä käymisen pystyi jättämään historiaan, kun kuvat sai itse siirrettyä tietokoneelle ja paperikuvat sai tilattua netin kautta, jos sellaisia halusi.

Älypuhelimet hyvine kameroineen ja nettiyhteyksineen muuttivat täydellisesti tavan, jolla otamme ja käytämme kuvia. Kuvia ei pelkästään näe heti, vaan ne voi myös heti jakaa muiden kanssa. Ja kyllä me sitten jaammekin: viime vuonna pelkästään Facebookiin ladattiin 350 miljoonaa kuvaa joka päivä.

Teknologinen edistys on tehnyt entistä helpommaksi jakaa lomakuvat, juhlaposeeraukset ja kaiken muunkin perheenjäsenten ja ystävien kesken, mutta nykyteknologian ansiosta voimme laittaa kuvamme näytille myös vieraille ihmisille, jotka saattavat asua toisella puolen maapalloa. Koska kuvien ottaminen ja jakaminen on ilmaista, meillä on varaa jakaa sekä juhlahetket että arki ja kaikki siltä väliltä.

 

Kuvien ottaminen ei tosiaan välttämättä maksa mitään sen jälkeen, kun älypuhelin on maksettu. Monet eivät nimittäin koskaan teetä kuviaan paperikuviksi, vaan ne jäävät elämään vain sosiaalisessa mediassa ja laitteiden kovalevyillä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos haluaa kuvien säilyvän, ne on siirrettävä vanhoista puhelimista ja tietokoneista uusille, kun vaihtaa laitteita. Ja vahinkojen varalta kaikkien kuvien olisi hyvä olla useammalla kovalevyllä tai pilvipalveluun tallennettuna.

Kannattaisi ehkä kuitenkin harkita sitä paperikuvien teettämistä. Kuvien piteleminen käsissään on aivan omanlaisensa nautinto, samoin kuin niiden järjestäminen albumiin kertomaan tarinaa kuluneesta vuodesta tai mukavista juhlista. Ja vaikka kuvakansioiden katseleminen tietokoneelta tai puhelimesta ei olekaan hankalaa, tuleeko sitä oikeasti tehtyä vielä vuosia kuvien ottamisen jälkeenkin? Paperikuvasta voi lopulta olla pidempi ilo.

Kirjoittaja on kielten opiskelija.