Pienpanimot haluavat helpotusta alkoholilainsäädäntöön

0

Mathildedalin panimon yhteydessä toimii myymälä ja leipomo, josta voi ostaa oluiden lisäksi muitakin paikallisia tuotteita. Olutta myyntiin tuomassa Tuomo Holm.

Alkoholilainsäädäntö ajaa pienpanimoiden toiminnan ahtaalle. Panimot eivät saa itse myydä mitään tuotteitaan asiakkaille. Alle 4,7 prosentin vahvuisia oluita saa myydä vähittäistavaramyymälöissä, eli myynnissä täytyy olla myös elintarvikkeita. Mathildedalin kyläpanimon ohessa on myymälä, jossa myydään paikallisten oluiden lisäksi myös leipomotuotteita ja muita paikallisia tuotteita.

Suurin osa pienpanimoiden oluista olisi Mathildedalin kyläpanimon omistaja Tuomo Holmin mukaan parhaimmillaan hieman vahvempina. Vahvoja oluita saa kuitenkin myydä vain Alkossa.

Pienpanimoliitto ajaa panimoille omien tuotteiden ulosmyyntioikeutta. Viinitiloilla tällainen oikeus jo on.

– Kyseinen uudistus ei olisi keneltäkään pois, mutta se helpottaisi panimoyrittäjien asemaa ja mahdollisuutta liiketoiminnan kasvulle, kertoo Pienpanimoliiton puheenjohtaja Mika Tuhkanen.

Lue lisää 13.7. lehdestä.