

– Ruohonjuuri ei ole taso. Mieli ei ole kuva, pohti kirjailija ja toimittaja Kari Hongisto lauantaina Valtakunnallisilla Aforismipäivillä Paimiossa.
Koko viikonlopun kestävä tapahtuma käynnistyi lauantaiaamuna aforismipajalla. Paikallaolijat pohtivat Hongiston johdolla esimerkiksi aforismin alkuaineita. Henkilökohtaisilta listoilta aforismin aineksiksi lueteltiin esimerkiksi ajattelu, oivallus, muoto, ironia ja filosofia.
Pohdiskelevat ilmeet valtasivat osallistujien kasvot, kun Hongisto kannusti heitä paljastamaan mietteen, jonka on aina halunnut kirjoittaa, muttei ole tohtinut. Aamupäivän aikana ryhmästä kirposi ajatuksia demokratiasta, Kreikan tilanteesta, mutta myös aforismeja, joiden lähtökohtana oli taiteellisuus ja kaunis ilmaisu.
Voiko aforismin kirjoitusta opetella? Hongiston mukaan voi. Puolentoista tunnin aikana aforisti esitteli erilaisia keinoja harjoittaa kielellistä ilmaisua. Aforismin Hongisto kuvaili herättelevän, katkaisevan puheen ja tarjoavan uusia näkemyksiä.
– Aforistisen tekstin täytyy hätkähdellä ja pätkähdellä, kuvailee Hongisto.
Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja Marko Laihinen vakuuttaa aforismin kiinnostavan suomalaisia. Yhdistyksellä on hänen mukaansa viritteillä monenlaista. Helsingin katukuvassa näkyvät jo raideaforismit. Samansuuntaista kaupunkitilaan kuuluvaa aforismia on suunnitteilla Turun Föliin.
Aforismipäiviä vietetään Paimiossa 4.–5.7. Lauantai-illan ohjelmaan yleisöllä on vapaa pääsy.