ILARI ISOTALO. Myönnän. Olen koukussa Ylen tekemään Satuhäät-sarjaan. Kesäviikonloppuisin tulevat uusintamaratonit ovat olleet tämän suven kovinta viihdettä itselleni.
Jokaisessa jaksossa esitellään yksi tavallinen suomalainen pariskunta. Noin tunnin aikana nuo tavikset kertovat tarinansa ja menevät naimisiin.
Pariskunta stressaa, kiroilee ja tarjoaa vieraille Virosta ostettua A. Le Coqia. Jossain jaksossa sulhanen on hääjuhlien lopussa aivan päissään. Toisessa jaksossa morsian kiukuttelee, kun tilattu kukkapuska ei olekaan halutun näköinen.
Ohjelmassa pompitaan ympäri Suomea ja ympäri yhteiskuntaluokkia. Yhteinen nimittäjä on tavallisuus. Taviselämä ei tästä enää tavallistu.
Satuhäät-ohjelmaan kulminoituu pitkälti juuri se, mikä uppoaa nyt kuluttajiin. Arki ja samaistuttavuus. Kun miettii television sisältöjen historiallista matkaa, on ohjelman myötä tultu kauas siitä, mistä aikanaan on lähdetty liikkeelle. Ja samalla palattu oikeastaan siihen, mistä joskus aloitettiin.
Siitä saamme kiittää tosi-tv:tä. Genreä, jota on niin muodikasta haukkua ja kritisoida. Sitä ei kukaan katso, koska se on laadultaan ala-arvoista.
Ja onhan huono tosi-tv vain huonoa tosi-tv:tä. Koko tyylilaji on saanut siitä huolimatta aivan liian vahvan negatiivisen leiman.
Juuri tositelevisio on raivannut monet tabut elämässämme auki. Kiitos sen, maailmasta ei löydy enää monta aihetta, jota ei olisi käsitelty jollain tavalla televisiossa.
Alastomuus oli joskus iso juttu. Sitä seurasi seksi. Jopa todellinen kuolema on taltioitu televisiossa. Tänä päivänä on lähes mahdotonta keksiä kohua aiheuttava tabu televisioon.
Samalla tosi-tv kertoo paljon ajastamme, jossa elämme. Omassa lapsuudessani lempiohjelmiani olivat Speden Spelit, Haluatko miljonääriksi ja Onnenpyörä. Ohjelmia, joissa kaikissa kisailtiin tiedolla tai taidolla.
Syykin on selkeä. Vielä 90-luvulla maailman tieto ei ollut kaikkien saatavilla 24 tuntia vuorokaudessa. Ei ollut älypuhelimia, tabletteja tai läppäreitä, joista asian voisi katsoa sekunneissa. Tieto oli valtaa.
Kun katsoo tämän hetken suosittuja formaatteja, ovat arvossa aivan eri asiat. Suomi Love, Vain elämää ja muut tämän päivän hittisarjat vastaavat aivan eri tyyliseen tarpeeseen.
Tunne on mennyt arvojärjestyksessä tiedon ohi. Nyt tärkeintä ei ole enää, kuinka paljon joku kisailija tai julkkis jostain tietää. Tärkeintä on, että tunne, onnellisuus ja kyyneleet välittyvät myös ruudun toiselle puolelle.
Muutoksen huomaa erityisesti keittiön puolella. Kokkiohjelmissa on siirrytty aikaan, jossa annoksia tärkeämpää on kuvata hikoilevia kokkeja. Ja heidän tunneskaalaansa.
Yleissivistys ja nippelitiedon arvostus ovat tällä hetkellä alamaissaan. Sinne sitä on jo tovin polkenut tunnereaktioiden ylikorostaminen.
Samalla sisällöt ovat vaikuttaneet myös omaan makuuni. Ei minua kiinnosta enää, kuinka tarkasti Satuhäät-jakson pariskunta tietää piin likiarvon. Tai kuinka hyviä he ovat kaatamaan keiloja jalkapallolla.
Janoan tunteita. Onnen kyyneleet ja pettymysten kostamat silmät ovat 2010-luvun oljenkorsia.
