Microsoftin yt-pommin jälkisavussa pientä valoa

0

VILLE POHJONEN. Microsoft jysäytti heinäkuussa pommin, jota Salossa pelättiin mutta ei osattu odottaa. Ei ainakaan näin nopeasti. Koko tuotekehitysyksikkö suljetaan, ja työpaikka katoaa tuhannelta.
Salossa isku tuntuu kaikkein voimakkaimmin, vaikka yhtiö leikkaa rajusti työpaikkoja myös muualta Suomessa. Microsoftilla työskentelee Suomessa noin 3 500 henkilöä. Tästä määrästä katoaa MS:n ilmoituksen mukaan 2 300.
Tampere ja Espoo jatkavat, mutta eivät enää nykyisen kokoisina. Ilmoitettujen henkilömäärien perusteella lopputili uhkaa jopa puolta Tampereen ja Espoon työntekijöistä. Lisäksi Microsoft leikkaa työpaikkoja myös muista maista.
Ohjelmistojätti ei selvästikään halua kaataa rahaa tappiolliseen puhelinvalmistukseen. Aika näyttää, riittääkö nyt tehty tuotevalikoiman ja toiminnan supistaminen. Varmaa on vain se, että laitevalmistusta seurataan suurennuslasin kanssa yhtiön Redmondin pääkonttorin kulmahuoneissa.

Kun suurin pöly on laskeutunut, voidaan arvioida tuotekehitysyksikön lakkauttamisen vaikutuksia. Ikävä kyllä Salossa on kokemusta jo aiemmista massairtisanomisista. Täällä tiedetään liiankin kipeästi, mitä tehtaiden sulkemiset tarkoittavat.
Tilannetta voidaan verrata vuoteen 2012. Tuolloin Nokia lopetti Salon matkapuhelintehtaan kahdessa osassa. Puolessa vuodessa tehtaalta sai lopputilin 2 000 työntekijää. Moni heistä hakee edelleen uutta työtä ja toimeentuloa.
Ennusmerkit tuotekehitysyksikön lakkauttamisen osalta ovat hieman helpommat. Henkilömäärä on puolet pienempi kuin vuonna 2012, ja osalle tarjotaan uutta työtä Microsoftin jatkavissa yksiköissä. Joidenkin arvioiden mukaan ehkä jopa 200:lle Salon microsoftilaiselle voi löytyä jatkopesti Espoosta tai Tampereelta. Espoossa työssäkäynti onnistuu helposti, mutta Tampereelle päivittäinen työmatka on pitkä.
Lupaavia ovat myös Saloon tulleet yhteydenotot. Tuotekehityksen ammattilaisten osaaminen herättää kiinnostusta it-alan yrityksissä, vaikka yt-neuvottelut ovat vielä kesken.
Ensimmäinen kansainvälinen yritys on jo perustettu Saloon. Uudessa yhtiössä työtä on tiedossa 10-15 henkilölle tuotekehitystehtävissä.
Suuryritykset eivät ole Saloa vielä sillä silmällä katsoneet. Yhtenä mahdollisuutena on nähty Nokian paluu puhelimiin, kun Microsoft-kaupan kilpailurajoitukset päättyvät. Ajatus ei ole mitenkään mahdoton.
Nokia ei aio enää itse valmistaa puhelimia, mutta puhelimien suunnittelu kiinnostaa yhä entistä markkinajohtajaa. Salo soveltuisi Nokian puhelimien tuotekehitykseen erinomaisen hyvin. Valmistuksen taas voi antaa esimerkiksi Kaukoidässä toimivan kumppanin huoleksi.
Paha kilpailija on Tampere, jossa sijaitsee Nokian teknologiayksikkö. Osaajiakin löytyy, kun Microsoft vähentää väkeä myös Tampereen tuotekehitysyksiköstä.

Microsoftin tuotekehityksen väellä on kysyntää. Se on lohdullinen tieto. Uhkana on se, että osaajat viedään maailmalle. Headhunterit ovat liikkeellä.
Salolle taas on tärkeää, että yritykset tuovat työtä ja työpaikkoja tänne. Kysymys on kaupungin elinvoimaisuudesta. Jos uusi työ on kovin kaukana, käy Salossa asuminen vaikeaksi.
Nyt tarvitaan nopeita toimia, joilla yrityksiä houkutellaan Saloon. Tämä tarve on ymmärretty hyvin. Kaupungin johto ja Yrityssalo ovat keskellä kesää neuvotelleet tiiviisti lukuisten yritysten kanssa.
Salo pysyi jaloillaan vuoden 2012 iskuissa. Tuotekehitysyksikön lakkauttaminen testaa taas selviytymiskykyä. Apua ja tukirahaa on luvassa, mutta paraskaan tuki ei menestystä takaa.
Selviytyminen on omissa käsissä. Tulevaisuus pitää rakentaa itse.

Kirjoittaja on Salon Seudun Sanomien päätoimittaja.