Minna Nikkanen ylitti uuden Suomen ennätyksen 456

0
Someron Esan Minna Nikkanen kuuluu suomalaisten apurahaurheilijoiden joukkoon. Kuva: Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto.
Minna Nikkanen kisaa seuraavan kerran synnyinkaupungissaan Somerolla.
DSC_0914
Minna Nikkanen hetkeä ennen ennätyshyppyään.

Someron Esan seiväshyppääjä Minna Nikkanen voitti sunnuntaina Porin Kalevan kisoissa uransa yhdeksännen Suomen mestaruutensa uudella Suomen ennätystuloksella 456.

Nikkanen nousi samalla Kalevan kisojen historian menestyksekkäimmäksi seiväshyppääjäksi. Kahdeksan mestaruutta on Eeles Landströmillä ja Antti Kalliomäellä.

Nikkanen joutui tuttuun tapaansa odottamaan puolitoista tuntia omaa hyppyvuoroaan. Kilpailussa oli jäljellä enää neljä hyppääjää, kun Nikkanen aloitti oman urakkansa. Nikkanen ylitti 415 ensimmäisellään, mestaruuden varmistaneen 425 toisellaan, 435 ja 450 ensimmäisellään.

Sen jälkeen Nikkanen nosti riman uuteen Suomen ennätyskorkeuteen 456, joka meni yli toisella yrityksellä. Nikkasen nimissä ollut vanha SE-tulos oli kesäkuussa Lappeenrannassa hypätty 455. Nikkanen yritti vielä korkeudesta 461, mutta ne yritykset jäivät ponnettomiksi.

Yksi neljästä oli Salon Vilppaan 17-vuotias Wilma Murto, joka ylitti 410 ensimmäisellään. Mitaliin olisi vaadittu 420:n ylitys, mutta siihen Murto ei venynyt ja pronssi meni Erica Hjerpelle. Hopeaa voitti Aino Siitonen, joka paransi ennätystään yhdeksän senttiä lukemaan 425. Ensimmäistä kertaa Kalevan kisojen historiassa neljä naista ylitti 410.

Vuosi sitten Kuopion Kalevan kisoissa Nikkanen voitti ja Murto oli toinen.

Wilma Murto poistui Porin stadionilta plakkarissaan se katkerin sija kaikista.
Wilma Murto poistui Porin stadionilta plakkarissaan se katkerin sija kaikista.