JONNA VÄLIKANGAS. Onneksi kohta on talvi, mies totesi katsellessaan makuuhuoneen ikkunan ylärajassa kiikkuvaa suurta hämähäkkiä.
Sade hakkasi ikkunaa hullun lailla. Vesi valui vuolaasti pitkin lasia, jonka takana aukesi tummanharmaa jokimaisema.
Rakastan sadetta, kun se hakkaa maata ilman mitään armoa. Kova sateen jytinä saa minut nauramaan.
Elokuun sateet ovat ensimmäinen syksyn merkki. Lapin kesä vetää hiljalleen pillejä pussiin. Yksittäiset koivunoksat siellä täällä ovat jo keltaisia.
Vanhankansan lappilaiset jakavat vuoden kuulemma kahdeksaan ajanjaksoon. Nyt päivät ovat alkaneet lyhentyä ja horsmat kukkia täydessä purppuraisessa loistossaan koristamassa Pohjois-Lapin tienvarsia. Tämä merkitsee, että keskiyön auringon aika eli vaaleanvihreä kesä on ohitettu.
Sadonkorjuu, eli vuoden viides ajanjakso, on alkamassa. Sen aikana kalastetaan, metsästetään ja marjastetaan talven varalle.
Seuraava vuodenaika on ruska, jota seuraa ensilumi. Vuosi päättyy joulukaamokseen ja alkaa pakkastalvella. Laskiaisen jälkeen koittaa hankikantokevät, jonka aikana valo palaa maailmaan. Jäidenlähtökevään jälkeen alkaa jälleen yötön yö.
Saavuin Lappiin viime syksynä aivan ensilumen kynnyksellä. Pian edessä oli kaamos. Hiljainen, rauhallinen ja sininen ajanjakso tuntui kuin turvalliselta syliltä.
Jäidenlähtökevään koittaessa tunsin sydämessäni pienen piston haikeutta. Jäisinkö kaipaamaan hämäryyden rauhaa kesän hullussa, loputtomassa valossa?
Epäröin turhaan. Lapin kesän syli on yhtä lempeä kuin talvenkin, vain erilainen. Kun valo ei koskaan lopu, kun yön aikana ei tule edes hämärää, ei ajalla ole enää mitään väliä. Kelloa ei tarvitse miettiä, eikä elämää tarvitse rytmittää sen mukaan. Aurinkoiselle Tenon rannalle voi lähteä vaikka aamuyöllä.
Asia on tavallaan täysin sama ja tavallaan täysin päinvastainen kuin kaamoksessa. Kaamoksen aikana on aina hämärää, joskaan ei koskaan pimeää. Neljältä iltapäivällä on yhtä hämärää kuin neljältä yöllä.
Olemme kesän aikana ajaneet tuhansia ja taas tuhanisia kilometrejä ympäri Lappia retkeilemässä, asioita hoitamassa ja ystäviä tapaamassa. Pitkien matkojen seurauksena olemme kerta toisensa jälkeen saapuneet perille vasta yön syvimpinä tunteina. Viistosti maata nuoleva yöttömän yön aurinko on maalannut Lapin tunturit ja joet kultaisin sävyin silmiemme edessä. Aurinko on pitänyt väsymyksen poissa.
Viimeisen viikon aikana on iltaisin pitänyt sytyttää sähkövalo. Hämäryys on hiipinyt iltoihin.
Kuukausien tauon jälkeen valon päälle laittaminen tuntuu oudolta ja erikoiselta. Muutettuamme uuteen kotiin olemme vasta nyt joutuneet erikseen tarkastelemaan, että missä päin taloa ylipäänsä on valoja ja valokatkaisijoita.
Lampun valo tuntuu tökeröltä ja teennäiseltä, ja se saa ulkopuolisen maailman vaikuttamaan todellisuutta hämärämmältä. Minä kun ehdin jo tottua siihen, että auringon kirkkaus valaisee kotia yöt läpeensä erilaisissa pehmeissä lämmön sävyissä.
Samaan aikaan on kuitenkin lohdullista huomata ilmassa loppukesän elkeitä. Pian taloamme ympäröivät korkeat nietokset ja maailmaa valaisevat kuu ja revontulet. Lumi ja kireät pakkaset toppuuttelevat tekemästä turhia liikkeitä.
Vuodenajat Lapissa ovat tasapainossa. Mielettömän, hektisen kesän jälkeen pelkkä ajatuskin kaamoksen loputtomasta rauhasta tuntuu jälleen ihanalta.
Kirjoittaja on Kittilässä asuva salolaislähtöinen toimittaja.
