Matkapuhelinalan uranuurtaja Jorma Nieminen on kuollut

0

Salolainen matkapuhelin-alan uranuurtaja, diplomi-insinööri Jorma Nieminen on kuollut. Hän kuoli lauantaina 73-vuotiaana vaikean sairauden murtamana Salossa.
Salossa vuonna 1942 syntyneen Niemisen ura alkoi Salorasta 1960-luvun alussa. Hän oli Saloran televisiotuotannossa töissä heti ylioppilaaksi kirjoitettuaan ja armeijan jälkeen, samoin kesätöissä opiskeluaikanaan.
Vuonna 1971 hän aloitti Saloran radiopuhelinyksikön SRP:n tuotekehityspäällikkönä ja toimi vuodesta 1974 koko yksikön johdossa. Vuonna 1979 perustettiin Saloran ja Nokian yhteisyritys Mobira. Nieminen oli sitä perustamassa ja toimi sen toimitusjohtajana alusta saakka vuoteen 1987.
Vuonna 1988 hän perusti NMT-puhelimistaan tunnetun Benefonin kahden kollegansa kanssa ja oli sen toimitusjohtajana vuoteen 2003 asti. Siitä lähtien hän toimi myöhemmin GeoSentriciksi muuttuneen yrityksen neuvonantajana noin vuoteen 2009 asti, kunnes jäi eläkkeelle. GeoSentricin henkilöhälytinliiketoiminnan jatkajaksi syntyneessä Twig Comissa Nieminen oli mukana pienosakkaana ja perustamisvaiheen neuvonantajana.
Salorassa tehtiin radiopuhelimia jo 1960- ja 1970-luvulla esimerkiksi Puolustusvoimien ja väestönsuojelun käyttöön ja matkapuhelimia vuodesta 1971 lähtien. Pitkäaikainen tuotekehitys johti sittemmin 1980-luvulla Nokia-Mobiran ja Nokia Mobile Phonesin syntyyn. Saloran matkapuhelintoiminta oli siten alkuna koko Nokian maailmanvalloitukselle.
Nieminen sai tekniikan kunniatohtorin arvon Aalto-yliopistossa vuonna 2012.
Eläkepäivinään Nieminen jatkoi aktiivista toimintaa. Hän teki väitöskirjaa Turun kauppakorkeakouluun, mutta työ jäi vähän kesken. Työn aiheena olivat yritysryppäät, jotka ovat nostaneet paikkakuntansa jonkin alan huipulle.
Nieminen oli reservin kapteeni, jonka sydäntä lähellä oli maanpuolustus. Muita tärkeitä harrastuksia läpi vuosikymmenten olivat radioamatööritoiminta ja purjehdus.