Olympiakultaa tavoitteleva uimarijätti antoi arvokasta oppia Salon Uimareille

0
26-vuotias Ari-Pekka Liukkonen uskoo, että hänellä olisi annettavaa myös valmentajana.
26-vuotias Ari-Pekka Liukkonen uskoo, että hänellä olisi annettavaa myös valmentajana.
26-vuotias Ari-Pekka Liukkonen uskoo, että hänellä olisi annettavaa myös valmentajana.

Salon Uimarit vietti lauantaina taatusti arvokkaan lauantaipäivän. Seuran valmennuspäällikkö Essi Kuivalainen järjesti Suomen tämän hetken ykkösuimarin AriPekka Liukkosen vetämään ensin kahden tunnin harjoituksen uimahallissa ja sen perään reilun tunnin luennon kaupungintalolla.

– Tykkään valmentamisesta ja minulla olisi paljon annettavaa. Näkisin itseni silti uran jälkeen ennemmin managerina tai ylipäätään tekemässä töitä urheilijoiden ympärillä olevien asioiden kanssa, Liukkonen kertoi.

208-senttinen Liukkonen voitti vuosi sitten EM-pronssia 50 metrin vapaauinnissa. Ensi kesänä hän tavoittelee saman matkan olympiakultaa Riosta.

– Mitään ylittämätöntä estettä olympiakultaan ei ole, Liukkonen vakuutti.

Miten Liukkonen arvioi Salon uimahallia? Entä miksi Liukkonen vertaa harjoitteluaan Usain Boltiin? Lue sunnuntain Salkkarista!