Salolaisissa rengasliikkeissä on ollut jopa tungosta rengashotellin puolella. Yhä useampi asiakas jättää autonrenkaat säilytykseen liikkeeseen.
Esimerkiksi Autorengas Salon Mika Heinonen sanoo määrän kasvaneen reilussa vuodessa reilulla sadalla. Hyllytilaa on saatu lisää uudelleenjärjestelyillä.
Rengas Salossa säilytystilaa raivattiin lisää jo pari vuotta sitten.
Muissakin rengasliikkeissä rengashotellien suosio on kasvanut. Syiksi epäillään muun muassa sitä, että kodeissa säilytystilaa on vähän tai ei ollenkaan. Taloyhtiöt ovat myös voineet kieltää renkaiden säilytyksen varastoissa.