Eero ukkina

0

EERO UUSITALO. Eero olen minä, isä, isoisä ja vaimoni, proferssorskan mies. Isoisän rooli varmasti vaihtelee henkilöiden taipumusten ja mahdollisuuksien mukaan, jälkikasvukin muokkaa roolia.
Omat ukin tehtäväni ovat eriteltävissä mahdollistajaksi, pelikaveriksi ja luontomatkailijaksi. Legojen rakentaja en ole. Siinä Vilppu, 8v, ja Vertti, 5v, hakkaavat minut mennen tullen. Lahjontaakaan en harjoita, koska tässä lajissa vaimoni Maisan touhuja ei enää pysty täydentämään.

Mahdollistaminen liittyy kiinteästi rahatalouteen. Kun pojat olivat aivan pieniä, saattoivat perheen piiristä tulleet lahjatoiveet olla tyyppiä sisäovi tai talvirenkaat syntymäpäivän kunniaksi. Nyt tällainen ei enää mene läpi. Mestarirakentajien toiveet ovat uusissa legoissa, vaikka entisiä ovat kaikki nurkat täynnä. Mutta kyllä pojat rakentavatkin!
Afrikan Tähti ja peli, jossa kukin vuorollaan kuvaa omin sanoin kourassaan olevaa korttia ja muut arvailevat, mistä kuvasta on kysymys, ovat yhteisistä peleistämme tavallisimmat. Afrikan Tähti on tuuripeli. Tulokseen on jokseenkin mahdotonta vaikuttaa, mikä pikkuisäntiä hieman kiukuttaa. Sen sijaan kortin kuvan kuvaamisessa ja arvaamisessa nokkeluudella on sijansa. Harvoin minä olen voittaja.
Leipälajimme kuitenkin on lenkki luonnossa rattailla. Varsinkin pienempi pikku-ukoista istua töröttää mielellään kyydissä. Retkissä ei ole mitään erityistä, mutta eri vuodenaikoina näkymä ja sen myötä havainnoinnin ja keskustelun kohteet vaihtelevat.
Viimeksi olimme susiretkellä. Ajoin autoa hiljalleen metsäteillä ja tarkkailimme, josko susia näkyisi. Onhan suurehko susilauma onnistunut sijoittautumaan aivan lähipiiriimme. Sudet ja ilvekset osuvat tosi harvoin kohdalle, mutta kotkat, erikokoiset kauriit, kurjet ja joutsenet, jänikset ja supikoirat ovat melkein jokapäiväisiä tuttavuuksia. Esitelmääni viljan kasvusta pojat seuraavat kohteliaasti, mutta silmistä näkee, ettei se aivan suosikkiteema ole.

Poikien kasvaessa roolini tietysti muuttuvat. Pelit harvenevat, ja metsäretkillä tuskin enää käytetään rattaita, mutta mahdollistajan rooli säilyy varmuudella. Koulunkäynnin ja opiskelun edellyttämissä hankinnoissa voi auttaa. Sen sijaan kasvuvaiheen lukemattomissa valinnoissa pojat itse ja vanhemmat ratkaisevat. Isovanhemman tehtävänä on tukea ja kertoa, mikäli jonkin ratkaisun taustoista ja yksityiskohdista sattuu tietämään.
Kovin tarkasti tulevaisuutta on turha pohdiskella. Pääasia kun elää poikien kanssa heidän elämäänsä ja mummi hemmottelee – niin kuin Vilppu sanoo – lellivauvojaan kuhafileillä ja poronkäristyksellä, kun herrasväki tulee syömään. Aika usein näin käykin. Eläkeläisen vapaus yhdistyneenä myötäelämiseen tarmokkaiden velikultien kanssa on suurenmoista elämää.

Kirjoittaja on professori, Suomen Kylätoiminta ry:n ja Ykkösakseli ry:n puheenjohtaja.