Salon työttömyysaste lähes sama kuin vuosi sitten

0

Salossa työttömyysaste on pysynyt lokakuussa lähes ennallaan viimevuotiseen. Työttömyysaste oli 14,8 prosenttia ja viime vuoden lokakuussa se oli 14,7 prosenttia. Muutos edellisvuoteen on vain 0,1 prosenttiyksikköä.
Salossa ja Somerolla työttömiä on reilut 4 300 ihmistä. Työttömiä on Salossa 45 ihmistä vähemmän kuin vuosi sitten, mutta työttömyysprosentti on 15,4, kun se viime vuonna oli 15.3.
–Työttömyysprosentti kertoo, kuinka iso osa työvoimasta on ilman töitä, sanoo työmarkkina-analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ely-keskuksesta.
Pusilan mukaan vuoden aikana tapahtuneesta työpaikkojen määrän kehityksestä ei pysty sanomaan mitään sen valossa, että työvoiman määrä on Salossa laskenut.
– Se on todellisuutta, työllisten määrä ei ole kasvanut. Työttömien kokonaismäärä on Salossa laskenut prosentilla ja miesten osuus jopa kolmella prosentilla.