Sudesta tehty monta havaintoa Somerolla

0

Tämä sudenjälki on valokuvattu vuonna 2012 talvella Vartsalassa. Kuva: SSS-arkisto/Kirsi-Maarit VenetpaloIlmeisesti yhdestä sudesta on tehty viime aikoina useita havaintoja Somerolla. Someron riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilön Antti Viilolan puhelin  hälytti tiuhaan tahtiin keskiviikkona.
– Todennäköisesti Someron, Somerniemen ja osittain Kuusjoen ja Kiikalan puolella liikkuu sama susi, hän arvioi.
Sudesta on pystytty tekemään myös jälkihavaintoja. Viilola arvioi jälkihavaintojen perusteella, että susi on nuori yksilö.
Keskiviikkona liikkuneesta eläimestä ei saatu jälkihavaintoja, mutta ajallisesti havainnot sopivat Viilolan mukaan niin hyvin yhteen, että kyse voi olla yhdestä sudesta.
Yksi havainnoitsija kertoi jopa nähneensä, että korpit hätyyttelivät sutta pellolla. Lähes samoihin aikoihin keskiviikkoiltapäivänä neljän jälkeen yksi havainnoitsija kertoi nähneensä suden, joka ylitti Salontien Esakallion lavasta noin puolitoista kilometriä Salon suuntaan.