Merivesi on noussut paikoin erittäin korkealle, esimerkiksi Haminassa aamulla pahimmillaan 140 senttiä normaalia korkeammalle. Myös Helsingissä ja Porvoossa merenpinta on ollut toista metriä normaalia korkeammalla.
Helsingin pelastuslaitos kertoo Twitterissä, että kaupungin rannoilla merivesi on noussut myös joillekin jalkakäytäville. Iltaa kohti meriveden pinta kuitenkin Ilmatieteen laitoksen mukaan alkaa laskea.
Itsenäisyyspäivänä sadetta ja lämpöennätys
Itsenäisyyspäivänä mitattiin Ahvenanmaalla joulukuun lämpöennätys. Ilmatieteen laitoksen mukaan Maarianhaminan lentoasemalla mitattiin sunnuntaina iltapäivällä 11,1 astetta.
Myöhään lauantaina Maarianhaminan Jomalassa mitattiin 11,0 astetta. Manner-Suomen ylin lämpötila mitattiin Kokemäellä Satakunnassa, jossa oli 10,4 astetta lämmintä.
Vesisade jatkui Etelä-Suomessa melkein koko päivän ajan. Merivesi nousi paikoin erittäin korkealle. Esimerkiksi Haminassa vesi nousi aamulla pahimmillaan 140 senttiä normaalia korkeammalle. Myös Helsingissä ja Porvoossa merenpinta oli toista metriä normaalia korkeammalla.
Helsingin pelastuslaitoksen mukaan vesi ei noussut enää sunnuntai-iltana. Lisää hälytyksiäkään ei tulvimisen vuoksi ollut tullut.
https://twitter.com/brankkarit?ref_src=twsrc%5Etfw
https://twitter.com/meteorologit
STT
Kuvat: