Metsästäjät haluavat pyytää uudesta laumasta kolme sutta

0
Yksi susilauman pennuista riistakameran kuvassa heinäkuussa.

Yksi susilauman pennuista riistakameran kuvassa heinäkuussa.Metsästäjät haluavat ampua kolme sutta Salon ja Raaseporin metsissä liikkuvasta laumasta. Poikkeuslupahakemus kannanhoidollisesta sudenmetsästyksestä on jätetty Suomen riistakeskukseen.

Varsinais-Suomen ja Uudenmaan rajamailla havaittiin tänä kesänä ensimmäinen susipentue tiettävästi yli sataan vuoteen. Lauman koosta ei ole varmuutta.

Ensimmäisessä julkaistussa riistakamerakuvassa näkyi neljä pentua. Sittemmin tuli luotettavana pidetty näköhavainto, jonka mukaan susiparilla olisi viisi pentua. Syksymmällä arvioitiin yhden havainnon perusteella, että laumassa olisi yhteensä yhdeksän tai kymmenen sutta.

Maa- ja metsätalousministeriö viimeistelee parhaillaan asetusta, jossa määritellään kannanhoidollisen sudenmetsästyksen lähtökohdat. Sen mukaan poikkeuslupia voidaan myöntää vain vahvoihin, elinvoimaisiin ja vakiintuneisiin susilaumoihin. Kaksi sutta laumasta saisi kaataa asetusluonnoksen mukaan silloin, jos lauma on poikkeuksellisen suuri tai jos lähekkäin on monta laumaa.

Asetuksen on tarkoitus tulla voimaan niin, että Suomen riistakeskus ehtii päättää kannanhoidollisista poikkeusluvista viimeistään viikolla 52 eli joulun alla.