Norjalaishallinta maastohiihdossa on suorastaan musertavaa. Lillehammerin maailmancup-viikonlopun päättäneistä viesteistä Norja otti helpot voitot, mutta häikäisevää ylivoimaa kuvaa vielä enemmän se, että miesten viestissä maa sai peräti kolmoisvoiton.
Norjan tähtimiehistä koottu ykkösjoukkue voitti ennen kolmosjoukkuetta, ja kakkosjoukkuekin ehti maaliin turvallisella erolla ennen muuta maailmaa. Venäjän kaksi joukkuetta ottivat sijat 4-5.
Tuplavoittoja cup-viesteissä on otettu, mutta kolmoisvoittoja ei kukaan hiihtoniilo muistanut nähneensä Norjan uutistoimisto NTB:n mukaan.
Suomi oli miesten viestissä vasta 14:s, eroa Norjan ykkösjoukkueeseen kertyi lähes kaksi ja puoli minuuttia. Taakse jäivät vain Tshekki, Puola, Kazakstan ja Japani. Suomen joukkueessa hiihtivät Ari Luusua, Sami Jauhojärvi, Perttu Hyvärinen ja Ristomatti Hakola. Aiempaa cupin viestikokemusta oli vain Jauhojärvellä.
– Ei ollut järkevä hiihto, mutta sitäkin rohkeampi veto. Ehkä vähän yltiöpäinen ensimmäinen kierros, ja laskut olivat semmoisessa kunnossa, ettei siinä oikein palautunut. Mutta ei siinä mitään, itsenäisyyspäivää on hieno viettää hiihtämällä maailmancupissa Suomen väreissä, debytanteista Hyvärinen kuvaili tiedotteessa.
Niskasella ”luokatonta”
Naisten kilpailussa Suomi sen sijaan pärjäsi hyvin. Krista Pärmäkoski, Kerttu Niskanen, Laura Mononen ja Anne Kyllönen ottivat kakkossijan, ylivoimaisen Norjan perässä. Eroa kertyi pientä vaille kaksi minuuttia. Norja ei ole hävinnyt naisten maailmancup-viestissä kuuteen vuoteen.
Pärmäkoski avasi viestin neljäntenä osuudellaan, ja Niskanen nosti Suomen toiseksi. Niskanen kuitenkin suomi itseään kisan jälkeen.
– Kyllä se oli luokatonta menoa, todella huonosti hiihdin. Oli todella jäistä. Kuin luistinrata oli ne alamäet. Laskuissa oli happoja enemmän kuin ylämäessä, se kostautui loppumatkassa, Niskanen totesi.
Viestin ensikertalainen Mononen ja Kyllönen pitivät vapaan osuuksilla Suomen kakkossijan. Kyllönenkin valitteli jäistä latupohjaa.
– Oli aika hakemista tekniikan kanssa. Ja ensimmäisellä kierroksella vielä kaaduin. Ei missään nimessä helppo päivä.
Maailmancup jatkuu ensi viikonloppuna Sveitsin Davosissa.
STT
Kuvat: