Junaliikennettä supistetaan lumisateen vuoksi

0

Etelä-Suomeen saapuvan lumisadealueen vuoksi junaliikennettä supistetaan tiistaina ja keskiviikkona.
Osa junista perutaan ja osa vuoroista liikennöidään harvennetulla vuorovälillä.
Pyryttävä ja pöllyävä lumi yhdistettynä kovaan tuuleen voi haitata kaluston sekä Liikenneviraston vastuulla olevan rataverkon toimintaa. VR haluaa varautua mahdollisiin vaikeisiin sääolosuhteisiin ennakolta. Näin myös matkustajat voivat suunnitella matkansa paremmin.
VR järjestää lähipäiviksi vilkkaimmille asemille ylimääräisiä opastajia. Heitä on Helsingissä, Tikkurilassa, Tampereella ja Turussa.
Kaukoliikenteessä osa Helsingin ja Tampereen sekä Helsingin ja Turun välisistä IC-junista jää pois liikenteestä. Peruttuja vuoroja on 16, eli noin viisi prosenttia kaikista kaukojunista.
Lisätietoja liikenteestä vr.fi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Katso tästä VR:n perutut vuorot: