Yksi kuoli omakotitalon tulipalossa Salossa

0

Tältä palopaikalla näytti aamukahdeksalta.

Yksi ihminen kuoli omakotitalon palossa Salossa keskiviikon vastaisena yönä.

Pari vuotta vanha omakotitalo tuhoutui täysin tulipalossa Salon Linnunpellonkadulla tiistain ja keskiviikon välisen yön aikana.  Talossa tiedetään olleen neljä vakituista asukasta. Yksi heistä oli kateissa, ja häntä etsittiin koko keskiviikkopäivän raunioista. Vainaja löydettiin teknisen tutkinnan ja raivauksen yhteydessä iltapäivällä.

Muut asukkaat olivat palon sattuessa poissa kotoa.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen palosta yöllä klo 2.47. Ilmoituksen teki ohikulkija. Silloin palo oli jo täydessä vauhdissa.

Palon syttymissyystä ei toistaiseksi ole tietoa, ja tekninen tutkinta jatkuu. Muilta osin asiaa selvitetään kuolemansyyn tutkintana, ja sen yhteydessä varmistetaan vainajan henkilöllisyys.