

Vilppaan kolmen ottelun voittoputki napsahti poikki lauantai-iltana Kotkassa, kun Korisliigan jumboksi jämähtänyt KTP voitti Vilppaan pistein 87–76 (43–29).
Vilpas aloitti ottelun erittäin nihkeästi. Menetykset seurasivat toisiaan ja Vilpas pelasi ensimmäiset neljä minuuttia ilman koria. Vilppaan onneksi myös KTP:n hyökkääminen tökki pahasti ja ensimmäisten viiden minuutin jälkeen taululla olivat lukemat 5–2. Siinä missä KTP paransi hyökkäämistään, Vilpas ei tuntunut löytävän mitään järkeä tekemiseensä. Niinpä avausneljännes meni kotijoukkueelle selvästi 17–9.
Toisella neljänneksellä kummankin hanat aukesivat. Vapaat heittopaikkansa tehokkaasti hyväksikäyttänyt KTP kuitenkin pystyi pitämään johtonsa yli kymmenessä pisteessä ja tauolle lähdettiin numeroissa 43–29.
Vilpas menetti avauspuoliskolla pallon peräti kymmenen kertaa ja hävisi hyökkäyslevypallot 7–3.
Tauon jälkeen KTP piti johdon yli kymmenessä pisteessä, kunnes Vilppaan kapteeni Juho Nenonen onnistui kahdessa peräkkäisessä kolmosessa Vilpas kavensi eron kuuteen (55–49). Päätösneljännekselle lähdettiin tilanteessa 59–52.
Vilppaan kiri tyrehtyi heti päätösneljänneksen alussa, kun joukkue sortui taas peräkkäisiin pallonmenetyksiin ja KTP teki kahdeksan pistettä putkeen. 15 pisteen takamatka oli lopulta liian pitkä kurottavaksi, vaikka Vilpas kirikin parhaimmillaan kaukoheittojen ansiosta viiden pisteen päähän (74–69).
Yksi ottelun ratkaisuista oli hyökkäyslevypallot, joita KTP taisteli hyppysiinsä 14, Vilpas vain kahdeksan. KTP:n parhaimmistoon kuului viime kaudella Vilppaassa pelannut takamies Darren Duncan (19 pistettä/5 korisyöttöä). Myös 21 pistettä heittänyt Sefton Barrett, 17 pisteen Devonne Giles, 13 pisteen Samuel Haanpää ja 12 levypalloa kahminut Alexander Herrera olivat tärkeässä roolissa.
Vilppaan paras pistemies oli kuusi kolmosta upottanut Nenonen (18 pistettä). Doug Wiggins heitti 15 pistettä ja antoi peräti 11 koriin johtanutta syöttöä. Monyea Pratt heitti 12 pistettä ja otti 11 levypalloa, Cavell Johnson teki korin alta 14 pistettä. Vilppaan kahdeksasta pelaajasta jokainen teki vähintään kolme pistettä.
Tappiosta huolimatta Vilpas nousi sarjataulukon seitsemänneksi. Tasapisteissä on BC Nokia. Vilppaalla on kasassa 19 ottelusta kahdeksan voittoa. KTP:lle voitto oli kauden neljäs. Väliin mahtuu lauantaina Kouvolassa hävinnyt Lapuan Kobrat, jolla on kasassa kuusi voittoa.
Vilppaan pelit jatkuvat loppiaisena Salohallissa, jonne saapuu Kouvolan Kouvot.
PÄIVITETTY: Vilppaan sarjasijoitus.