Turing Robotic tarvitsee Salossa tänä vuonna 270 työntekijää

0

Turing Robotic tarvitsee Salossa tänä vuonna 270 työntekijää

Saloon tulossa oleva yhdysvaltalainen älypuhelimien valmistaja Turing Robotic Industries (TRI) suunnittelee työllistävänsä kaupungissa noin 270 työntekijää vuoden 2016 loppuun mennessä. TRI:n toimitusjohtajan Syl Chaon mukaan yhtiöllä on tällä hetkellä Salossa tilat, joissa voidaan valmistaa 22 000 laitetta kuukaudessa.

TRI ilmoitti torstaina siirtävänsä myös pääkonttorinsa Saloon.

– Olemme tyytyväisiä, että laitevalmistusta palaa Saloon, ja kaupunkiin tulee työpaikkoja, iloitsee Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko.

TRI:n sijoittuminen on Rantakokon mukaan jälleen yksi osoitus siitä, että salolainen osaaminen sekä salolainen ja suomalainen toimintaympäristö ovat kansainvälisesti tunnettuja ja arvostettuja.

– Tämä vahvistaa myös Saloon rakentuvaa uuden ajan osaamiskeskittymää, Rantakokko toteaa.

Uutista on päivitetty klo 12.10.