Maisteri teki Vilppaasta isomman ja vahvemman

0
Mikko Tupamäen viisi kautta Vilppaassa olivat lopulta iso menestys.
Mikko Tupamäen viisi kautta Vilppaassa olivat lopulta iso menestys.

Reilut viisi vuotta sitten 30. maaliskuuta 2011 Vilppaan joukkueenjohtaja Keijo Poutiainen soitti toimitukseemme kertoakseen, että Kimmo Vyyryläisen korvaaja Vilppaan päävalmentajana on löytynyt.

Hänen nimensä on Mikko Tupamäki.

Muistan yhä rehellisen ensireaktioni: Mikko kuka?

Kevällä 2009 liiganousua juhlineen Vilppaan alla oli kaksi sekavaa liigakautta. Täpärästi sarjapaikkansa säilyttäneen Vilppaan organisaatio oli vielä divarikunnossa, eikä omien kasvattien ja tusinajenkkien ympärille rakennettu pelaajistokaan ollut kuin juuri ja juuri liigatasoa.

Silti Vilpas päätti hankkia päävalmentajakseen kaksi kautta naisten SM-sarjaa ja miesten divaria valmentaneen 33-vuotiaan valmennus- ja testausopin maisterin Jyväskylästä. Se oli äärettömän rohkea teko.

Tupamäen johdolla Vilpas nousi pitkän tauon jälkeen pudotuspelijoukkueeksi. Ensimmäisellä kaudella (2011–2012) yleisömäärät nousivat huimasti ja Allen Durhamin saapuminen aiheutti orastavaa buumia. Toinen kausi oli jo huomattavasti nihkeämpi, vaikka pudotuspelistatus säilyikin.

Kaksi seuraavaa kautta olivat vielä vaikeampia. Roope Ahosen lähdettyä Jukka Katajan ja Samu Kaaresvirran loukkaantumiset pakottivat Tupamäen kipeisiin kompromisseihin. Korisliigan taso nousi, mutta köyhä Vilpas polki paikallaan ja pudotuspelipaikka jäi haaveeksi.

Kahden hyvän ja kahden heikon kauden aikana Tupamäki ja Vilpas eivät kuitenkaan polkeneet paikallaan. Tupamäki kehittyi varsinkin otteluvalmentajana. Hän tunnisti paremmin kuumat pelaajat ja uskalsi antaa heille vastuuta. Ja vaikka tulokset eivät mairitelleet, Vilppaan ja Tupamäen maine pelaajamarkkinoilla parani.

Tupamäen viides ja viimeinen kausi oli vihdoin sadonkorjuun kausi. Pala palalta kehittynyt organisaatio sai kasvatettua Vilppaan budjettia juuri sen verran, että Tupamäki sai riittävän kovat aseet käyttöönsä. Vaikka kaikki näytti paperilta hyvältä, kahden edellisen kauden taaperruksen jälkeen ennakkoluuloton tavoite mitalipeleistä aiheutti lähinnä röhönaurua.

Hyviä asioita alkoi kuitenkin tapahtua. Karhuvuoren ja Mansikka-ahon kiroukset murtuivat, eikä Vilpas hävinnyt enää 90 prosenttia tiukoista otteluista. Raskaan tien liigapelaajaksi kulkenut Ilmari Kallio otti lopullisesti paikkansa avausviisikosta. Ensimmäisellä Vilpas-kaudellaan heti kapteeniksi nostetusta Juho Nenosesta tuli hetkessä joukkueen kasvot. Doug Wiggins oli Vilppaan paras takamies sitten Tim Kisnerin. Darryl Partin vaihtui Mo Prattiin ja Cavell Johnsonin tilalle tuli Sherman Gay – kumpikin vaihto onnistui täydellisesti.

Samalla suomalaisessa koripallossa ennenkokematon fani-ilmiö kasvatti Vilppaan suosiota entisestään. Yhtäkkiä täyden kotiyleisön edessä voittavaa koripalloa pelanneesta Vilppaasta tuli Salon ja koko koris-Suomen ylpeys. Samalla Tupamäki muuttui sylkykupista kaikkien salolaisten sankariksi.

Vaikka Vilppaan kausi päättyi katkerimmalla mahdollisella tavalla, suurin osa joukkueen kannattajista olisi taatusti halunnut nähdä Tupamäen vielä ensi kaudellakin Salossa. Viisi kautta on kuitenkin riittävän pitkä ajanjakso niin Vilppaan kuin ennen kaikkea Tupamäen itsensä kannalta.

Tupamäen työ Vilppaassa on valmis ja työn jälki on ollut fantastista. Sillä se Vilpas, johon Tupamäki keväällä 2011 saapui, on täysin eri seura, jonka hän keväällä 2016 jättää.

Viisi vuotta sitten Vilpas oli pieni ja vanha viikinkipursi, joka ajelehti ilman suuntaa. Nyt Vilpas on suurempi, vahvempi ja uskottavampi kuin koskaan ennen. Suuntakin on selvä ja vauhti kova – puhaltaahan koko Salo tuulta purjeisiin.

Siitäkin iso kiitos kuuluu nyt jo 38-vuotiaalle vaatimattomalle jyväskyläläismaisterille, joka todennäköisesti pitää tätäkin kolumnia turhanpäiväisenä ylistyksenä.