Talousjohtajat lyttäävät kilpailukykysopimuksen epäonnistuneena

0

Suomalaisyritysten talousjohtajat eivät usko kilpailukykysopimuksen vaikuttavan positiivisesti yritystensä kilpailukykyyn, selviää vuoden 2016 ensimmäisestä Talousjohtajabarometristä. Vastaajista kukaan ei nähnyt kilpailukykysopimuksella olevan merkittävää vaikutusta yrityksensä kilpailukykyyn. Noin kaksi kolmasosaa vastaajista arvioi, että sopimuksella on siihen pieni vaikutus.
– Suurin osa talousjohtajista olisi odottanut suurempaa työllistämisvaikutusta, arvioi kyselyn toteuttaneen RainMaker Oy:n liiketoimintajohtaja Joakim Back.
Yli puolet vastanneista talousjohtajista näkee, että hallitus onnistui kilpailukykysopimuksen laatimisessa huonosti tai erittäin huonosti. Backin mukaan talousjohtajat odottivat enemmän muutoksia työmarkkinoiden rakenteisiin, esimerkiksi paikalliseen sopimiseen.

Johtajat odottavat kasvua

Työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio pitää talousjohtajien näkemyksiä yllättävän negatiivisina.
– Odotukset ovat varmasti olleet korkealla työmarkkinoiden joustavuuden lisäämisessä. Pettymys on ollut suuri, kun oman yrityksen näkökulmasta saavutetut tulokset eivät olekaan niin merkittäviä, Ritakallio arvioi tiedotteessa.
Kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista talousjohtajista odottaa yrityksensä liikevaihdon kasvavan. Lähes kolmannes vastaajista arvioi irtisanomisien olevan ajankohtaisia seuraavan puolen vuoden aikana.
Talousjohtajabarometriin osallistui 60 suomalaisen keskisuuren tai suuren yrityksen talousjohtajaa.

STT

Kuvat: