Suksien kysynnässä näkyy selvä piikki talvisen sään alettua. Perniöläinen Vesa Oksanen Sporttipalvelusta vertailee ruuhkaisimpia päiviä autonrenkaiden vaihtosesonkiin rengasliikkeessä.
Kokonaisuuden kannalta säällä ei kuitenkaan ole ollut suurta merkitystä. Hän kuvailee koko syksyn kysyntää tasaiseksi. Suksia menee ympäri Suomea.
– Tänä syksynä ykkönen on ollut Rovaniemi ja kakkonen Raasepori, hän kertoo.
Talvinen sää innostaa ihmisiä ostamaan muutakin kuin suksia. Juuso Heikkilä Intersportista sanoo ostajien hakeneen ensimmäiseksi toppavaatteita ja jalkineita.
Luistelukenttien valmistuttua hän osaa jo odottaa, että aletaan kysyä luistimia. Murtomaasuksien kysyntä kasvaa puolestaan pikkuhiljaa.
Lisää aiheesta sunnuntain Salon Seudun Sanomissa.