Matkapuhelinalan alkuvuosista uusi dokumenttielokuva

0
Presidentti Mauno Koivisto jakoi Tasavallan presidentin vientipalkinnon Nokia-Mobiralle vuonna 1987. Yhtiön puolesta huomionosoituksen vastaanottivat Jorma Nieminen, Simo Vuorilehto ja Lauri Lindroos.

Presidentti Mauno Koivisto jakoi Tasavallan presidentin vientipalkinnon Nokia-Mobiralle vuonna 1987. Yhtiön puolesta huomionosoituksen vastaanottivat Jorma Nieminen, Simo Vuorilehto ja Lauri Lindroos.

Matkapuhelinalan alkuvuosista on julkaistu uusi dokumenttielokuva. Hyvän viestin tuojat kertoo matkapuhelinalan askelista 1960-luvulta 1990-luvun alkuvuosiin.

Elokuvaidean takana on Kari Ahola, joka toimi yli kolmekymmentä vuotta Nokian palveluksessa vuoteen 2010 saakka.

– Halusin, että tietoliikennealan konkareiden muistot tallentuvat tuleville polville. Lisäksi löysimme arkistoista hyvää historiallista kuva- ja filmimateriaalia Nokian ja alan kehityksestä, Ahola kertoo tiedotteessaan.

Elokuvan on ohjannut Markus Leppälä ja kuvannut Aarne Tapola. Siinä haastatellaan muun muassa Jorma U. Niemistä, joka oli Salossa Mobiran toimitusjohtajana 1970- ja 80-luvuilla. Nieminen menehtyi viime vuoden syyskuussa.

Mukana elokuvan teossa oli myös Suomen Telehallinnossa toiminut Matti Makkonen, joka tunnetaan tekstiviestin keksijänä. Hän menehtyi syöpään projektin aikana, mikä sai tekijät pohtimaan elokuvan tuoton käyttöä.

Omakustanteisen elokuvan tuotot päätettiin ohjata Helsingin yliopiston tutkimuksen tueksi.
Elokuva on saatavilla DVD-versiona sekä vuokrattavissa Elisa Viihteessä.