Microsoftin Salon tehdaskiinteistön myyntiä koskeva kauppakirja on allekirjoitettu torstaina. Ostajana on Salo IoT Park Oy, jonka osakkaita ovat Salon kaupunki, 4capes Oy, Lounaismaan Osuuspankki Oy, Lounea Oy, Aurora Ventures Oy ja Hans Strömberg.
Tehdaskiinteistön ja irtaimiston kokonaiskauppahinta on 6,2 miljoonaa euroa. Alueella on noin 90000 neliömetriä rakennuksia. Kiinteistön omistajuus siirtyy uudelle omistajalle maaliskuun lopussa.
Microsoftin entiselle tehdasalueelle on tarkoitus kehittää korkean teknologian IoT-osaamiskeskittymä, johon arvioidaan muuttavan kymmeniä alan toimijoita ja palveluntuottajia.
Salo IoT Park Oy on perustettu 16. helmikuuta. Sen hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Petri Olkinuoran lisäksi kaupunginjohtaja Antti Rantakokko, Jorma Nieminen, Jukka Hulkkonen, Veli-Matti Viitanen, Chunyan Mei-Kuusinen ja Hans Strömberg.
Salon kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi on nimetty yhtiön toimitusjohtajaksi. Hän vastaa uuden yhtiön toiminnan käynnistämisestä, kunnes uusi valittava toimitusjohtaja aloittaa työt. Valintaprosessi on vielä kesken.