Raatalan Humpparalli tanssittaa ihmisiä kymmenettä kertaa – tapahtuman järjestävälle yhdistykselle myönnettiin Maineteko-palkinto

0

Raatalan Humpparalli käynnistyi lauantaina 8. heinäkuuta ja kestää vielä huomiseen. Viikon aikana tanssimusiikki raikaa vuorokauden ympäri, mutta vain iltaisin lavalle nousevat muusikot. Festivaalin aikana Raatalassa esiintyy yhteensä 21 orkesteria.

Tapahtuman järjestävän Humppamusiikin ystävät ry:n puheenjohtaja Kimmo Haapanen kertoo monen festivaalikävijän olevan vakiokasvo, joka viihtyy Raatalassa koko viikon. Hän tosin huomauttaa, että tänä vuonna yleisössä on näkynyt paljon uusia ihmisiä.

– Jotkut ottavat tanssin kuntoilun kannalta ja sanovat, että on tämä mukavampaa kuin lenkkeily, Haapanen kertoo.

Avajaispäivänä lavatanssimusiikin festivaaleilla vieraili 1 200 ihmistä, mikä on uusi päiväkohtainen ennätys.

 

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry myönsi Humppamusiikin ystäville Maineteko-palkinnon keskiviikkona. Haapanen kertoo häkeltyneensä tunnustuksesta.

– Olin erittäin hämmästynyt, sillä en tiennyt tästä etukäteen. On upeaa, että valtakunnan tasolla huomioidaan pitkään jatkunut työ.

Vuosittain jaettava palkinto myönnetään taholle, joka edistää ja ylläpitää lavatanssikulttuuria Suomessa.