Ravustuskauden alussa saaliiksi koiraita

0

Ravustuskausi käynnistyy perjantaina mitä todennäköisimmin koiraiden pyynnillä Salon seudun vesillä. Tutkija Esa Erkamo Luonnonvarakeskuksesta sanoo koepyyntien Säkylän Pyhäjärvellä osoittaneen, että täplärapukoiraat vaihtoivat kuorensa viime viikolla.

Jos kuorenvaihto on kesken, ravut pysyttelevät piiloissa eivätkä käy pyydyksiin. Erkamo arvioi, että täplärapuja on pyydettäviksi myös viime vuodelta.

– Niitä on tavallista enemmän useimmissa vesistöissä tähän aikaan vuodesta, hän sanoo.

Luke on Päijänteen koeravustuksissa todennut täplärapujen mädinkehityksen olevan pari viikkoa jäljessä
Naaraat vaihtavat kuorensa vasta, kun poikaset ovat kuoriutuneet ja lähteneet pyrstön alta. Näin ollen niitä aletaan saada vasta myöhemmin.

Ravustuskausi alkaa perjantaina kello 12.

Täplärapukoiraat ovat jo vaihtaneet kuorensa maan lounaisosissa, joten niiden odotetaan jäävän pyydyksiin heti ravustuskauden alettua. Kuva: SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo