Sähköpyörien suosio kasvaa nopeasti – osuus pyörämyynnistä parin prosentin luokkaa

0

Sähköpyörien suosio kasvaa nopeasti. Tullin tilastojen mukaan viime vuonna niitä tuotiin Suomeen lähes 6 500 kappaletta, kun toissa vuonna tuonti oli alle 3 000 ja sitä edellisenä reilut 2 000 kappaletta.
Pyöränvalmistaja Helkama sanoo myyvänsä tällä kaudella noin 2 000 sähköpolkupyörää, kun niitä viime vuonna myytiin noin tuhat. Myynnin uskotaan tuplaantuvan taas ensi vuonna.
Sähköpyörä on sähköavusteinen polkupyörä. Siinä on akku ja sähkömoottori, joka avustaa vain poljettaessa. Teho saa olla maksimissaan 250 wattia ja moottori saa avustaa korkeintaan 25 kilometrin tuntivauhtiin asti.
Helkaman kotimaan myyntipäällikkö Harri Halme kertoo, että Helkama on ainoa Suomen sähköpyörävalmistaja.
– Jos koko Suomessa myydään vuosittain noin 300 000 polkupyörää, voi tuonti- ja myyntiluvuista laskea, että sähköpyörien osuus kaikesta myynnistä on parin prosentin luokkaa, Halme sanoo.
Hänen mukaansa esimerkiksi Saksassa ja Hollannissa liikutaan jo parissakymmenessä prosentissa ja Ruotsissakin suurin piirtein kymmenessä.
– Tarkkoja lukuja en muista, mutta suunta on niin muualla kuin meilläkin selvä. Sähköpyörien suosio lisääntyy jatkuvasti, Halme kertoo.

”Kätevä työmatkoilla”

Suosion kasvuun vaikuttavat muun muassa uudet mallit, sähköpyörien yhä pidempi kantama ja sähköisen työmatkapyöräilyn lisääntyminen.
Pyöräilyliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen kertoo, että alussa sähköpyöriä markkinoitiin Suomessa väärin.
– Niitä markkinoitiin vanhuksille, että kun et jaksa enää polkea niin osta sähköpyörä. Ja siihen asennoiduttiin siten, että se ei oikein ole oikeaa pyöräilyä. Vaikka itse asiassa sähköpyörä on paras juuri työmatkapyöräilyyn, itsekin sähköpyöräilevä Koistinen kertoo.
Koistisen mukaan sähköpyörä on kätevä työmatkoilla, sillä pitkiäkin matkoja on helpompi polkea hikoilematta paitaa märäksi.
– Sellainen 15 kilometrin työmatka menee vielä ihan mukavasti. Siinä saa liikuntaakin, mutta se ei ole yhtä raskasta kuin tavallinen pyöräily.
Sähköpyörien hinnat vaihtelevat halvimmista kiinalaisista 500 euron pyöristä yli 3 000 euron malleihin. Hyvän sähköpyörän kantama on yhdellä latauksella olosuhteista ja avustuksen tasosta riippuen noin 50 kilometristä reiluun sataan kilometriin. Sitä voi myös polkea kuten tavallista pyörää.

STT

Kuvat: