JUSSI LASSILA. Venäjän presidentti Vladimir Putin saattaisi tuntea pientä kateutta Sauli Niinistöä kohtaan, mikäli hän kiireiltään olisi tietoinen Suomen seuraavien presidentinvaalien ehdokasasetelmista. Niinistön uudelleenvalinnasta näyttää tulevan muodollisuus, kun demareidenkin leiristä on avoimesti väläytelty asettumista Niinistön taakse.
Putinin lähes varmaa uudelleenvalintaa vuonna 2018 varjostaa tilanne, jossa miljoonat venäläiset tietävät, kuka on todellinen vastaehdokas, maailmallakin maineeseen noussut Aleksei Navalnyi. Virallisella Venäjällä häntä ei kuitenkaan ole olemassa, ei Kremlin edustajien puheissa, ei valtiontelevision kanavilla.
Olosuhteet, joissa Putin isällisenä viisaana valtiaana valituttaa itsensä äänivyöryllä värittömien statistien joukosta jatkokaudelle, ovat vähintäänkin kiinnostavassa murrosvaiheessa. Enää ei ole paluuta vuoden 2004 tilanteeseen, jolloin Putin oli todella tehnyt poliittiset vaihtoehdot tyhjiksi ja siirtyi odotettuna sankarina toiselle presidenttikaudelle.
Tätä taustaa vasten on täysin sietämätöntä tehdä mies-jota-ei-ole virallisesti olevaksi, etenkin kun tämän mitättömyyden internet-lähetysten katsojamäärät päihittävät valtiotelevision tunnetut poliittiset propagandaohjelmat, ja kun lukemattomat nuoret uhmaavat mellakkapoliiseja mitättömyyden nimeen vannoen. Viimeksi 12. kesäkuuta Venäjän itsenäisyyspäivänä.
Venäjän perustuslailliset demokraattiset rakenteet tuottavat jatkuvaa päänvaivaa Putinin tosiasialliselle itsevaltiudelle. Käytössä oleva kahden kierroksen suora kansanvaali on yksinkertaisesti aivan liian vaarallinen Navalnyin kaltaisen villitsijän mukaan ottamiselle.
Voitto ensimmäisellä kierroksella ei olisi enää itsestäänselvyys. Toki 50 prosentin raja ja voitto ensimmäisellä kierroksella on hyvinkin mahdollista saavuttaa Navalnyakin vastaan, mutta helppoa se ei ole. Täpärä voitto olisi nöyryyttävää Putinin vuosien saatossa rakentamalle voittamattomuuden imagolle.
Vaalijärjestelmän muuttaminen puolestaan tässä vaiheessa sellaiseksi, joka takaisi varmemmin Putinin voiton, olisi liian räikeää lainsäädännön manipulointia jopa Venäjän mittapuulla.
Nyt pitäisi sen sijaan näyttää rauhallista varmuutta. Tätä Kreml on varmaan yrittänyt osin viestittää passiivisuudellaan Putinin kampanjan aloituksessa. Mitä pidemmälle passiivisuus jatkuu, sitä varmemmin mies-jota-ei-ole luo painetta Kremlin mahdolliseen paniikkireaktioon viedessään kampanjaansa vääjäämättä eteenpäin.
Venäjän vaaleista on tulossa paljon kiinnostavammat kuin Kreml osasi odottaa ja pelätä. Ehkä Suomelle voi olla kateellinen myös juhlavuodestamme. Siinä missä lokakuun vallankumous Pietarissa oli lähtölaukaus Suomen itsenäisyydelle ja sen huikealle lopputulemalle vuonna 2017, Venäjälle seuraukset eivät ole olleet yhtä armollisia.
Kasvava protestimieliala, elintaso-ongelmat ja vallankumouksellisen päättäväinen mies-jota-ei-ole luovat kiusallisen yhteyden vuoden 1917 tapahtumiin, jolloin taantumuksellinen tsaarinvalta romahti.
Jos Putinin valta on matkalla umpikujaan, toivoa sopii, että tätä seuraisi jokin muu kuin kymmenien vuosien diktatuuri.
Kirjoittaja on dosentti ja vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.
