Sipilä ja Risikko toivovat tiedustelulainsäädäntöä nopeasti voimaan – ”Suomi on muiden maiden tietojen varassa”

0

Tiedustelulainsäädännön saaminen voimaan mahdollisimman nopeasti olisi todella tärkeää, sanoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.). Esitys tiedustelulaista tulee eduskunnan käsittelyyn syksyllä.
Sisäministeri Paula Risikko (kok.) sanoi, että viesteihin pitäisi päästä kiinni aikaisemmin.
– Suomi on tällä hetkellä muiden maiden tietojen varassa, Risikko varoitti hallituksen tiedotustilaisuudessa lauantaina.
Tiedustelulakisuunnitelmat sallisivat Suomen viranomaisille muun muassa verkkotiedustelun, johon nykyisin ei ole valtuuksia. Tiedustelua voitaisiin tehdä Suomessa ja ulkomailla. Suojelupoliisin rooli muuttuisi yhä vahvemmin tiedusteluviranomaiseksi.
Tiedusteluvaltuuksien antaminen poliisille edellyttää muutoksia perustuslain viestisalaisuutta koskeviin säännöksiin. Perustuslain muuttaminen kiireellisesti eli yhden vaalikauden aikana vaatii eduskunnassa viiden kuudesosan enemmistön tuen.

Risikko kiitti uhreja suojelleita

Sipilä arvioi lauantaina myös yhteiskunnallista ilmapiiriä Turun iskun jälkeen. Pääministerin mukaan on aito huoli siitä, että tilanne kärjistyy.
– Meidän tehtävämme on estää koston kierre, puolustaa sitä, että vihaan ei vastata vihalla. Nyt tarvitaan siltojen rakentamista.
Risikko painotti, että vihapuhe ja väkivalta eivät ole hyväksyttäviä.
Sisäministeri myös kiitti ulkomaalaistaustaisia ja ulkomaalaisia ihmisiä, jotka olivat suojelemassa uhreja puukotukselta Turussa.
– Tuo osoittaa valtavaa esimerkkiä siitä, että turvallisuus tehdään yhdessä.
Pääministerin mukaan Turun puukotukset eivät muuta sitä, että Suomi on yhä yksi maailman turvallisimmista maista.
– Meidän pitää toimia niin, että näin on jatkossakin.
Sipilä silti myönsi, ettei Turun isku tullut hallitukselle odottamatta.
– Terrorismi on lisääntynyt eri puolilla Eurooppaa. Suomi ei ole saari. Olemme osanneet varautua siihen, että jotain voi tapahtua.
Suomi onkin Risikon mukaan panostanut jo lisäresursseja turvallisuuteen, muun muassa suojelupoliisille.

Sipilä: Suomi yhä turvallinen

Suomi on edelleen yksi Euroopan turvallisimmista maista, sanoo pääministeri Juha Sipilä.
– Jos tämä rikosnimike vahvistuu, tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa tapahtuu tällainen terroriteko. Olemme pelänneet tätä ja varautuneet tähän, Sipilä sanoi tiedotustilaisuudessa.
Hän myös tuomitsi väkivallan jyrkästi.
Viranomaisten toimintaa Sipilä kiitteli. Poliisin mukaan tekijä saatiin kiinni kolmen minuutin kuluessa saadusta hälytyksestä.
Sipilä sanoi turkulaisten toimineen tilanteessa esimerkillisesti. Sivulliset muun muassa auttoivat haavoittuneita.
Sipilän mukaan presidentti Niinistö aikoo ottaa Turun tapahtumat esiin puoluejohtajien kanssa tapaamisessa syyskuun alussa.

STT

Kuvat: