Kova isku salolaiselle jääkiekolle – Kiekkohait luopuu paikastaan II divisioonassa

0
Kiekkohaiden jälkeen Salon seudun ainoaksi II divisioonan joukkueeksi.

Salolaisen jääkiekon ykkösseura Kiekkohait luopuu paikastaan jääkiekon miesten II divisioonassa.

Kiekkohait ei saanut joukkuetta kasaan lauantaiseen vierasotteluun Kokemäelle. Kiekkohait oli jo kerran aiemmin tällä kaudella joutunut siirtämään vierasotteluaan pelaajapulan vuoksi.

– Pelaajapula oli kovempi kuin osasimme arvata. Olemme yrittäneet etsiä apuja lähialueelta, mutta emme ole siinä onnistuneet, Kiekkohaiden puheenjohtaja Tuomas Aalto valitteli.

Kiekkohait ehti pelata tällä kaudella kuusi ottelua II divisioonassa, joista se hävisi jokaisen.

Kiekkohait perustettiin toukokuussa 2009 ja sen edustusjoukkue nousi raketin lailla III divisioonasta kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolle Suomi-sarjaan kaudeksi 2011–2012. Kahden Suomi-sarjassa pelatun kauden jälkeen seuran edustusjoukkue on pelannut II divisioonaa.

Seuralla on noin 250 junioria.

Lue Kiekkohaiden luopumisen taustoista lisää sunnuntain Salon Seudun Sanomista