Ranskan turmabussikuljettajalle tapposyytteet

0

Etelä-Ranskan turmabussikuljettaja on saanut syytteet taposta, kertoo syyttäjä. Viime viikolla tapahtuneessa junan ja koulubussin tasoristeystörmäyksessä kuoli kuusi ala-ikäistä.
Onnettomuudessa vakavasti loukkaantunut kuljettaja kertoi tutkijoille, että tasoristeyksen turvapuomit olivat ylhäällä onnettomuuden sattuessa. Syyttäjän Xavier Tarabeuxin mukaan tutkinnassa tehdyt löydökset antavat kuitenkin olettaa, että puomit olivat alhaalla.
Rautatieyhtiö SNCF kertoi onnettomuuden jälkeen, että tasoristeys on automaattinen, valaistu ja varustettu kahdella puomilla. Yhtiön mukaan puomit toimivat normaalisti.
Silminnäkijähavainnot tapahtuneesta ovat vaihdelleet.
Onnettomuus tapahtui tasoristeyksessä Millasin kaupungissa lähellä Ranskan ja Espanjan rajaa viime torstaina. Turmassa loukkaantui lisäksi parikymmentä ihmistä.
Turma on kolmas useita uhreja vaatinut raideonnettomuus Ranskassa neljän viimeisen vuoden aikana.

STT

Kuvat: