JUSSI LASSILA . Ensi maaliskuussa tulee kuluneeksi neljä vuotta Krimin miehityksestä ja Venäjän ja lännen suhteiden ”uuden normaalin” alkamisesta. Tätä normaalitilaa on leimannut pakotepolitiikka kuin myös vilkas keskustelu siitä, toimivatko pakotteet halutulla tavalla.
Pakotteiden ongelma keskinäisriippuvaisessa maailmassa on lapsien meno pesuveden mukana; ne tekevät hallaa myös niille, jotka ovat tekemisissä kohdemaan kanssa. Toinen ongelma liittyy tietysti kohdemaan vastapakotteisiin.
Suomessa elintarvikeviennin lisäksi pakotteiden uhriksi voivat joutua Fortumin energiahankkeet ja Finnairin Aasian lentojen linnunviiva eli Siperian ylilennot. Molemmilla olisi kansantaloudellista, maineellista merkitystä ja täten myös huomattavaa poliittista merkitystä.
Bisneslähtöinen ajattelu lähtee ymmärrettävästi siitä, että sanktioista pitää päästä eroon. Mutta niistä ei päästä eroon ennen kuin Venäjä muuttaa politiikkaansa suhteessa Ukrainaan. Tätä tuskin tapahtuu niin kauan kuin Putin on vallassa.
Turha on myös kuvitella sellaista ihannemaailmaa, jossa pakotteet saavat venäläiset nousemaan kapinaan Putinia vastaan. Toisaalta, ei löydy tutkittua näyttöä siitäkään, että pakotteet ajavat venäläisiä entistä innokkaammin Putinin syliin länttä vastaan.
Amerikkalaistutkija Timothy Fryen Venäjällä 2016 suoritetun laajan kyselytutkimuksen perusteella lännen pakotteilla ei ole ollut suoraa vaikutusta Putinin kansansuosioon suuntaan tai toiseen. Kremliä on kyllä kritisoitu taloudellisista vaikeuksista, mutta pakotteiden osalta kansalaiset tukevatkin hallintoa. Vastaavasti Kreml on saanut pakotteista syntipukin taloudellisille ongelmille, jotka ovat enemmän rakenteellisia kuin pakotteista johtuvia.
Pakotteet ovat myös ryvettäneet niitä asettavien maiden mainetta. EU ja erityisesti USA ovat ennen näkemättömän epäsuosittuja venäläisten keskuudessa. Toisaalta, lupaukset pakotteiden helpottamisesta nähtiin niin Putinin ansiona kuin myös parempana käsityksenä Yhdysvalloista. Jälkimmäisen tuloksen perusteella vaikuttaisi siltä, että pakotteiden kielteiset vaikutukset venäläisten länsikuvaan vaikuttavat olevan hyvin lyhytkestoisia.
Yhtenä todisteena pakotteiden tehosta voidaan kuitenkin pitää Venäjän EU:n rivejä hajottavaa politiikkaa ja Kremlin lapsenomaista uskoa Trumpin kaikkivaltiuteen uuden Venäjä-politiikan luomisessa. Molemmat tähtäävät suoraan pakotteiden purkamiseen ennemmin kuin mihinkään kauaskantoiseen oppiin lännen haastamisesta. Kun ottaa huomioon kuinka paljon Putinin hallinto on laittanut energiaa ulkopolitiikkaan lyödessään laimin Venäjän kasvavat sisäiset ongelmat, pakotteet ovat mitä ilmeisimmin järkäle Kremlin kengässä.
Pakotteilla on vaikutuksensa, mutta niiden erottaminen muista tekijöistä on mahdotonta. Venäjä muuttuu vääjäämättä ja pakotteet näiden muutosten myötä. Aika näyttää mihin suuntaan.
Kirjoittaja on dosentti ja vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.
