TRI aikoo jatkaa Suomessa

3
Steve Chao kertoo, että TRI aikoo jatkaa Suomessa.

Turing Robotic Industries jatkaa Suomessa. Asiasta kertoo Salon Seudun Sanomille TRI:n johtaja Steve Chao sähköpostitse.

Chaon mukaan konkurssiin hakeutuminen on vain normaali toimenpiden nykyisten ongelmien ratkaisemiseksi.

Steve Chao kertoo tiedottavansa maaliskuussa yhtiön uusista kuvioista. Hänen mukaansa hyviä asioita on vireillä.

– Meillä on monia suomalaisia yhteistyökumppaneita, ja kaikki heistä jatkavat kanssamme uusissa projekteissa, Chao kertoo.

3 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Just Joo
5 vuotta sitten

Hahhaahhaa – Kuka tahansa ilmoittautuukaan Steve Chaon yhteistyökumppaniksi, niin tulen kiertämään yrityksenne kaukaa. Kuka uskaltaa nimetä itsensä ”yhteistyökumppaniksi”, nimiä, nimiä.. kuka kerkeää?

japi
5 vuotta sitten

Menee melkein ihailun puolelle miten tämä kaveri pystyy kertomaan näitä juttuja aivan pokerina.

Aspire
5 vuotta sitten

TRI:n johtajaa, Steve Chaoa voi pitää talouselämän Paavo Väyrysenä, jolla tavoitteita ja uskoa niiden saavuttamiseksi tuntuu riittäävän.
Usko tekemiseensä on hyvä ominaisuus, ellei siitä muodostu sitten pakkomielle tunkea läpi harmaan kiven – vaikka väkisin.
Joskus on järkevämpää kiertää karikko, kuin tunkea sitä päin.
Saako hän vielä miehistöä veneeseensä, on se kriittinen kysymys.