Salibandyn salolaisen kulttiseuran IBK Medan kausi päättyi pääsiäislauantaina Divarikarsintojen ensimmäisessä osassa. 3–6-tappiota oululaiselle Merikoski SBT:lle oli seuraamassa Salohallissa 1 007 katsojaa.
Määrä on kolmannelle sarjatasolle valtava, oli laji mikä tahansa. Esimerkiksi miesten salibandyliigan 21 puolivälieräottelussa tuhannen katsojan raja ylittyi vain kolme kertaa.
Eikä lauantain yleisömäärä ollut yksittäinen tempaus: Medan viittä pudotuspeliottelua seurasi keskimäärin 750 katsojaa. Myös koko kauden keskiarvo 442 on loistava.
Tällainen suosio ei synny sattumalta, vaan se on monen syyn summa.
1) Oman kylän pojat
Suurin osa Medan pelaajista on pelannut pitkään yhdessä. Osa pelaajista oli mukana voittamassa C2-ikäluokan SM-kultaa 15 vuotta sitten SalPan paidassa. Ensimmäisen kerran tätä kevättä vastaavaa huumaa koettiin jo kuusi vuotta sitten, kun SalPa eteni pitkälti samojen pelaajien johdolla samaan vaiheeseen Divarikarsinnassa.
Yleisön on helpompi luoda joukkueeseen side, kun pelaajat ovat tuttuja työpaikalta, koulusta, naapurista tai mistä ikinä. Lähes jokainen lauantain 1 007 katsojasta tunsi jotain kautta jonkun kotijoukkueen pelaajan.
2) Voittava ja mielenkiintoinen
Oman kylän pojat eivät kiinnosta, jos he eivät osaa pelata. Medalla ei ole tätä ongelmaa. Joukkue koostuu lahjakkaista ja taitavista palloilijoista. Osalla on kokemusta nuorten maajoukkueesta, osalla liigasta. Kemiat ovat kohdallaan ja kuviot kauniita. Peli on todella harvoin tylsää, sillä Medassa hyökkäyksen on katsottu olevan se paras puolustus.
3) 2018
Oman kylän pojat pelaavat voittavaa ja mielenkiintoista salibandyä. Selitys on edelleen vähän vajaa, eikä se pelkästään täytä katsomoita. Tarvitaan myös onnistunutta markkinointia.
Ja missä muualla nuorten aikuisten amatöörijoukkue voi markkinoida itseään nuorille aikuisille kustannustehokkaasti kuin sosiaalisessa mediassa. Medan mainiot Facebook-sivut paukuttavat nokkelia ja aavistuksen siirappisia meemejä, peliraportteja ja ennakkojuttuja – juuri sellaista kamaa, joka uppoaa hypeherkkään kaupunkilaiseen vuonna 2018.
Meda on myös loistava reagoimaan tilanteisiin ja takomaan kuumaksi käynyttä rautaa. Katsojille tarjottiin ilmaista makkaraa ja jääteetä, arvontapalkintoina oli telkkaria, designtuotteita ja lahjakortteja parin tuhannen euron edestä – tämäkin on niin kaksituhattakahdeksaatoista.
4) Alasarjatyhjiö
Mutta vaikka oman kylän pojat pelaisivatkin voittavaa ja mielenkiintoista salibandyä, jota markkinoitaisiin modernisti, tarvitaan myös sopiva hetki.
Siitä asti, kun Kiekkohaiden rakettimainen nousu katkesi putoamiseen jääkiekon Suomi-sarjasta, on Salosta puuttunut pääsarjakaksikolle Vilpas–LP Viesti vastapainoa tuova menestyvä alasarjajoukkue.
Joukkue, jonka peleihin pääsee kolikolla ja jonka buffetissa riittää kuumaa kahvia. Joukkue, joka ei pelaa ”elämästä ja kuolemasta” vaan omaksi ja yleisön iloksi ilman ahdistavaa kolmevuotisstrategiaa.
Joukkue, jota seuratessa voi jännittää, mutta ei ikinä jäpittää.
5) Salohalli
Vielä puuttuu yksi asia. Mihin nuo 1 007 ihmistä mahtuvat ilman sen suurempaa survomista? No Suomen parhaaseen palloiluhalliin tietenkin (sori Turku). 20 vuotta täyttävä Salohalli on siirrettävää taraflex-mattoa vaille pääsarjatason areena myös salibandyssä.
Kun nämä viisi kohtaa ynnätään yhteen, saadaan tulokseksi salolaisen urheiluvuoden toistaiseksi raikkain ilmiö, josta kyynisemmänkin varsinaissuomalaisen on mahdotonta löytää mitään negatiivista sanottavaa.
