Tutkijat selvittivät Nokian älypuhelimista luopumisen syitä

0

Älypuhelimista luopuminen vaati radikaalia muutosta Nokian hallituksessa ja johdossa. Asiaa selvittäneiden tutkijoiden mukaan vuonna 2012 vaihtunut hallitus sai Nokian johtoportaan ilmaisemaan aiemmin tukahdutetut mielipiteensä ja uskaltamaan tehdä täyskäännöksen yrityksen liiketoiminnassa.

 

Aalto-yliopiston professori Timo O. Vuori ja Singaporen Insead-yliopiston professori Quy N. Huy osoittavat Nokian murrosvuosiin keskittyvässä tutkimuksessaan, että yrityksen strategiset valinnat epäonnistuivat suurelta osin siksi, ettei Nokian hallitus huomioinut ennen vuotta 2012 operatiivisen johdon ristiriitaisia tunteita riittävästi ja ajoissa. Tutkimus perustuu 120 haastatteluun, joista 9 tehtiin hallituksen jäsenten ja 19 johtoryhmän jäsenten kanssa vuosina 2007–2013.

 

– Nokian uusi hallitus alkoi tietoisesti vaikuttaa johtoryhmän tunneilmapiiriin parantaakseen strategiatyön laatua. Tämä mahdollisti syvällisemmän ja perusteellisemman dialogin johdossa ja hallituksessa ja auttoi näin strategista uudistumista, Vuori sanoo Aalto-yliopiston tiedotteessa.

 

– Useiden eri vaihtoehtojen pohtiminen ja syvällinen analysointi paransivat johdon ja hallituksen näkemystä siitä, miten Nokia voisi selvitä tilanteesta. Tämä vähensi tunnetason juuttumista vanhaan strategiaan ja ydinliiketoimintaan, Vuori toteaa.

 

Vuoren ja Huyn artikkeli on valittu Academy of Managementin vuosittaisen konferenssin parhaimmistoon.